Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö – manipulointia ja vaikeuksia kontrolloida impulsseja

| | , ,

Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö tekee ihmisestä säälimättömän ja impulsiivisen julmurin, joka ei koe tunnontuskia. Varsinaisen rikossarjojen vakiohahmon.

Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on – muiden persoonallisuushäiriöiden tapaan – erittäin vakiintunut ja vallitsevasta tavasta selvästi poikkeava tapa ajatella, toimia ja tuntea, mutta kuitenkin niin, että häiriöstä kärsivä ei itse tiedosta sitä.

Epäsosiaalinen persoonallisuus vai psykopaatti?

Epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä ja psykopatiasta puhutaan toisinaan kuin kyseessä olisi yksi ja sama asia, mutta vaikka termit ovat lähisukulaisia, täysin samasta asiasta ei ole kysymys.

Psykopatia on luonnehäiriö, joka ei ole mukana ICD10-tautiluokituksessa, mutta sillä on paljon yhteistä epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön kanssa. 

Nykyisin ajatellaan, että epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö voi painottua impulsiiviseen käyttäytymiseen tai toisaalta psykopaattisiin piirteisiin, joita ovat muun muassa röyhkeys, pelottomuus ja manipulatiivisuus.

Psykopatia on epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä enemmän nimenomaan tunteiden köyhyyden häiriö. Joskus psykopatiaa luonnehditaan epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön äärimuodoksi.

Miten epäsosiaalinen persoonallisuus kehittyy?

Vaikeat kasvuolosuhteet

Epäsosiaalisen persoonallisuuden taustalta löytyy usein hyvin samankaltaisia kasvuolosuhteisiin, vanhempi-lapsisuhteeseen ja erilaisiin biologisiin ja geneettisiin tekijöihin liittyviä syitä kuin persoonallisuushäiriöihin yleensä.

Persoonallisuushäiriöiden kehitys alkaa lapsuudessa, nuoruudessa tai viimeistään varhaisessa aikuisiässä.

Kasvuolosuhteiden ja perheen vuorovaikutussuhteiden merkityksestä epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön kehityksessä puhuttaessa on tärkeää muistaa pysähtyä pohtimaan muna-kanadilemmaa eli ovatko oletetut syyt aina todellakin syitä vai seurauksia:

Jos mietitään vaikkapa vanhempien ankaria kurinpidollisia rangaistuksia – ovatko ne olleet häiriön syy vai sen seurausta, että vanhemmat ovat yrittäneet epätoivoisesti saada jotain tolkkua ongelmallisesti käyttäytyvän lapsensa toimiin

Psykodynaamiset selitykset

Sigmund Freud aikoinaan päätteli persoonallisuushäiriöiden johtuvan jämähtämisestä jollekin psykoseksuaaliselle kehitystasolle.

Uudempi psykodynaaminen lähestymistapa selittää persoonallisuushäiriöt häiriönä varhaislapsuuden separaatio-individuaatioprosessissa eli siinä prosessissa, jonka seurauksena lapsi oppii, että hän ja hänen hoitajansa ovat erillisiä yksilöitä.

Geneettiset ja biologiset tekijät

Ympäristötekijöiden lisäksi geneettiset ja biologiset tekijät vaikuttavat persoonallisuushäiriöiden kehitykseen.

Epäsosiaalisilla henkilöillä on todettu harmaan aineen vähenemää aivojen kuorikerroksen etulohkossa.  Epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle altistavat lisäksi keskushermoston kehityshäiriöt lapsuudessa.

Kaksostutkimuksissa on toisaalta selvinnyt, että epäsosiaalisella persoonallisuushäiriöllä todennäköisesti on geneettistä taustaa, mutta toisaalta myös, että häiriön kehityksessä ympäristötekijöillä on merkittävä rooli.

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön diagnosointi

Suomessa käytössä olevan WHO:n ICD-10 tautiluokituksen mukaan epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön kriteerit ovat seuraavat:

Ensinnäkin persoonallisuushäiriön yleisten kriteereiden on täytyttävä. Nämä kriteerit liittyvät yleisemmällä tasolla siihen, miten ihmisen tapa käyttäytyä, havaita, ajatella, tuntea ja suhtautua toisiin ihmisiin (ja itseensäkin) poikkeaa kulttuurin sisäisistä normeista.

Lisäksi yleisten kriteereiden mukaan kyseessä on oltava pysyvä ja pitkäaikainen käytösmalli ja häiriö, joka on alkanut myöhäislapsuudessa tai nuoruudessa ja joka aiheuttaa kärsimystä ja vaikeuksia sosiaalisessa elämässä. Elimelliset syyt on suljettava pois.

Toiseksi epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle on oma spesifi kuuden kohdan kriteeristönsä, ja näistä kuudesta vähintään kolmen on täytyttävä:

  1. Välinpitämättömyys toisten tunteista,
  2. karkea välinpitämättömyys säännöistä,
  3. ihmissuhteiden ylläpitämisen vaikeus,
  4. matala kynnys turhautumiselle ja aggressiiviselle käyttäytymiselle,
  5. kyvyttömyys syyllisyydentuntoon,
  6. taipumus moittia muiden ja kaunistella omaa käyttäytymistä. 

Koska persoonallisuushäiriöllä on juuret lapsuudessa ja koska se kehittyy pitkän ajan kuluessa, myös sen diagnosointi vaatii kärsivällisyyttä.

Siksi olisi hyvä, että diagnoosiin haettaisiin materiaalia monesta suunnasta henkilön itsensä kertoman lisäksi – muun muassa haastattelemalla diagnosoitavan henkilön vanhempia sillä he pystyvät tuomaan esille tilanteita ja tapahtumia kasvuvuosien varrelta, ovathan he mitä todennäköisimmin eläneet yhdessä pitkään, diagnosoitavan kanssa läpi kriittisten kasvuvuosien.

Diagnosoitava itse ei välttämättä juuri analysoi häiriötään, sillä persoonallisuushäiriöinen ei itse ei useimmiten tiedosta, että hänellä olisi mikään häiriö.

Epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä ei tulisi – muiden persoonallisuushäiriöiden tapaan – diagnosoida ennen aikuisikää, sillä persoonallisuus nimenomaan kehittyy lapsuus- ja nuoruusvuosina eikä tällaisen tavallaan vielä ”vaiheessa” olevan persoonallisuuden diagnosointi ole järkevää.

Miten epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä hoidetaan?

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön hoito on vaikeaa, koska kyseessä on pitkäaikainen ja vakiintunut häiriö ja koska – paradoksaalisesti –persoonallisuushäiriöinen itse ei välttämättä koe olevansa hoidon tarpeessa.

Mutta silloin kun hoidetaan, miten hoidetaan ja millaisin tuloksin?

Psykopatian hoitomuotoja tarkastellusta meta-analyysista selviää, että kognitiivis-behavioraalisesta terapiasta saattaisi olla psykopaattien hoidossa jonkin verran hyötyä.

Samaisessa analyysissä kuitenkin muistutetaan, että tutkimuksissa olisi erityisen tärkeää yrittää selvittää, vaikuttaako terapia hoidettaviin oikeasti vai teeskentelevätkö he vain ”parantunutta”.

Psykoanalyyttinen psykoterapia ei ole epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivälle sopiva terapiamuoto, sillä se saattaa vahvistaa hoidettavan epäsosiaalisia piirteitä.

Lääkehoidosta saattaa olla apua epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön joihinkin oireisiin. Tiedetään esimerkiksi, että epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän impulssikontrolli on heikko ja että selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet) saattavat vähentää ärtyneisyyttä ja väkivaltaisuutta.

Jos persoonallisuushäiriöinen kärsii jostain muusta mielenterveyden häiriöstä, sitä niin ikään hoidetaan häiriöön sopivalla lääkkeellä.. Lääkehoidon seurannassa täytyy muistaa, että persoonallisuushäiriöiset voivat käyttää lääkkeitä toisin kuin ohjeissa neuvotaan.

LÄHTEET:

Davison, Gerald C. ; Neale, John M. ; Kring, Ann M. (2004). Abnormal Pychology. New York: Wiley.

Duodecim: Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö

Marttunen, M. Eronen, M. & Henriksson, M. (2013). Persoonallisuushäiriöt. Teoksessa J. Lönnqvist, M. Henriksson, M. Marttunen & T. Partonen (toim.), Psykiatria (s. 480–500). Keuruu: Otava.

Salekin, R.T. (2002). Psychopathy and therapeutic pessimism. Clinical lore or clinical reality? Clinical Psychology Review 22(1):79-112.

Strandholm, T. & Marttunen, M. (2016). Persoonallisuushäiriöt. Teoksessa K. Kumpulainen, E. Aronen, H. Ebeling, E. Laukkanen, M. Marttunen, K. Puura & A. Sourander (toim.). Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria (verkkoaineisto).  Helsinki: Duodecim.

Artikkelin kuva: Peter Foster


Lisää persoonallisuudesta:

0 0 äänestä
Mitä pidit?
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
0
Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti!x
()
x