Halauksen tiedettä: Miksi halaaminen tuntuu (useimmiten) niin mukavalta?

| | , ,

Halaamalla ongelmat oikenevat, ajatellaan. Näin usein onkin. Halaamisella voimme osoittaa toisillemme kiitollisuutta, torjua yksinäisyyttä ja lievittää stressiä.

Robin Dunbar

Halipula, muttei ketään, jota halata?

Japanilaisilta saattaa löytyä ratkaisu yksinäisen halipulaan.

Soineya on japanilainen halaamispalvelu, josta voi ostaa halaamista ja sylittelyä (ja todellakin vain sitä) parinkymmenen minuutin tuokiosta aina kokonaiseen yöhön.

Vai tuntuuko ajatus lähinnä kauhistuttavalta? Miksi ihmiset ylipäätään pitävät halaamisesta?

Kosketus on olennainen osa ihmisenä olemista

Kosketus on olennainen osa ihmissuhteitamme. Kosketusta eurooppalaisten keskuudessa tutkineet kollegani Aalto-yliopistosta huomasivat, että kaava on maasta riippumatta sama: Mitä läheisemmästä ihmissuhteesta on kysymys, sitä useampia kehomme osia annamme toisen ihmisen koskettaa.

En tiedä japanilaisista, mutta eurooppalaiset (ja me britit erityisesti) suhtaudumme epäilevästi tuntemattoman ihmisen kosketteluyrityksiin.  Kättely on ok, hartioiden ja käsivarsien koskettaminen hyväksyttävän rajoissa, mutta harhailu millekään muulle kehon alueelle kaikkea muuta.

Kädelliset sukivat ja silittelevät toisiaan

Voidaksemme ymmärtää, mitä meille tapahtuu kun halaamme, on matkattava menneisyyteemme.

Apinat pitävät yllä sosiaalisia suhteitaan sukimalla toisiaan. Myös ihmisvanhemmat sukivat lastensa hiuksia ja moni pitää kampaajalla tai parturissa käyntiä rentouttavana kokemuksena.

Sukimisesta on käytännön hyötynsä, mutta sen todellinen voima liittyy kosketukseen.

Hidas silitys saa aikaan endorfiinien ryöpyn

Sukimiseen liittyvä hidas silittely aktivoi aivan tiettyjä, vain karvoja kasvavalta iholta löytyviä reseptoreja. Nämä CT-reseptorit – tavallisista kosketusaistimusta välittävistä reseptoreista poiketen –  reagoivat ainoastaan kevyeen ja hitaaseen paijaamiseen.

Silittelyn seurauksena endorfiinien eritys aivoissa lisääntyy. Endorfiinit ovat kehon omia välittäjäaineita, joilla on opiaattien kaltainen kipua lievittävä vaikutus.

Vaikka endorfiinit ovat läheistä sukua morfiinille, ne poikkeavat siitä kahdella keskeisellä tavalla. Ensinnäkin endorfiinit ovat 30 kertaa morfiinia tehokkaampia kivunlievittäjiä. Toiseksi ihmiset eivät jää endorfiineihin koukkuun yhtä tuhoisin seurauksin kuin morfiiniin.

Käytimme kokeissamme PET-kuvantamismenetelmää (positroni emissio tomografia) osoittaaksemme, että – aivan samaan tapaan kuin toisiaan sukivien apinoiden keskuudessa – kevyt kehon silittely saa ihmisaivoissa aikaan suuren endorfiiniryöpsähdyksen.

Näin halailu, paijaus, taputtelu ja hiusten silittely ovat ihmisten versioita kädellisten harjoittamasta sukimisesta. Se auttaa meitä luomaan ja ylläpitämään ihmissuhteitamme.

Endorfiinit lievittävät myös psyykkistä kipua

Psyykkistä ja fyysistä kipua käsitellään samoilla aivoalueilla, pihtipoimun etuosassa ja periakveduktaalisen harmaan aineen alueella. Siksi endorfiinit lievittävät molempia ja siksi halaus lohduttaa.

Koska endorfiinit aktivoivat myös etuotsalohkossa silmien yläpuolella sijaitsevaa aivojen palkitsemisjärjestelmää, haluamme toistaa miellyttävän kokemuksen – halata uudelleen.

Morfiiniin koukkuun jäänyttä sosiaaliset suhteet lakkaavat kiinnostamasta, sillä hän tavoittelee edellä kuvattuja kokemuksia huumetta käyttämällä.

Oksitosiinillakin on roolinsa kosketuksen kokemuksessa

Halaaminen lisää myös oksitosiinihormonin eritystä, mikä puolestaan vahvistaa endorfiinien opiaattimaisia vaikutuksia. Oksitosiini lievittää myös jonkin verran kipua.

Oksitosiinin rooli käy järkeen myös evoluution näkökulmasta: Oksitosiini vaikuttaa maidoneritykseen, minkä vuoksi liitämme imetykseen – ja muuhunkin kosketukseen – lämpimiä kiintymyksen tunteita.

Kaikkien kosketus ei tunnu hyvältä

Rajansa kuitenkin kaikella, halaamisellakin: Jossain aivojemme etuotsalohkojen uumenissa vaikuttaa mekanismi, joka muuttaa kosketuksen epämiellyttäväksi kokemukseksi, jos asialla on väärä ihminen.

Tästä syystä emme voi sietää täyteen ahdettuja hissejä: aivan liikaa vieraan ihmisen ihoa kosketusetäisyydellä – yök!

Robin Dunbar on evoluutiopsykologian emeritusprofessori Oxfordin yliopiston kokeellisen psykologian laitokselta

Alkuperäinen teksti: The Conversation

The Conversation
5 3 äänet
Mitä pidit?
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit