Netistä löytyy ”diagnoosi” kaikkeen

| |

Jos sivuston pääteema liittyen korvien välisiin asioihin, toimittaja joutuu tuon tuosta tasapainoilemaan: mitä aiheita käsitellä neutraalisti etäisyyden päästä ja mitä tuoda lähemmäksi omaa ihoa? Esimerkiksi erilaisten epämääräisten oireiden ja kolotusten itsediagnosoinnista internetin avulla ei tulisi mieleenikään kertoa minkään omakohtaisen kokemuksen kautta. Ja vaikeaahan se olisikin, sillä mitään kokemuksia aiheesta minulla ei ole.

Siinäkään kuvitteellisessa tapauksessa, että olisin joskus etsinyt netistä tietoa hakusanayhdistelmällä  ”korvien suhina” ja ”syöpä”, ei tulisi mieleenikään kertoa siitä kenellekään. Mihinkään edellä kerrottuun millään tavalla liittymättä satun kuitenkin tietämään, että kyseinen hakusanapari tuottaa valtavasti tuloksia. Yhtäällä lohdutetaan, että kyseessä on todennäköisesti harmiton tinnitus, kun taas toisaalla varoitellaan vakavan sairauden mahdollisuudesta.

Hakusanoihin nähden tulokset ovat relevantteja, mutta ovatko ne oikeita vastauksia itse ongelmaan? Tiedon hankkiminen on nykyisin paljon helpompaa kuin ennen, ja se on ihanaa. Ennen nettiä visainen kysymys vaati kirjastovisiitin, mutta nyt ei tarvitse tehdä muuta kuin näpytellä taikasanat joka kodin tietolaatikkoon ja oikea vastaus kysymykseen kuin kysymykseen löytyy yhdellä kevyellä enter-näppäimen painalluksella.

Vai löytyykö? Ei tietenkään. Ja olisiko oireiden googlettamisesta mitään hyötyä siinäkään tapauksessa, että kaikki hakutulokset veisivät aina tutkitun ja vertaisarvioidun tiedon pariin?

Jos on herkkä havaitsemaan itsessään erilaisia oireita ja on samaan aikaan huolestuneisuuteen taipuvainen, itsediagnosointi voi helposti vielä toivottomaan suohon, jossa mikä tahansa oire on helppo tulkita merkiksi erittäin vakavasta ja mitä todennäköisimmin kuolemaan johtavasta sairaudesta.

Mikä on luulosairaus eli hypokondrinen häiriö?

Kun henkilö pelkää sairastavansa jotain fyysistä sairautta, vaikka lääkäri ei löydä viitteitä sellaisesta, puhutaan luulosairaudesta – tai virallisemmin hypokondrisesta häiriöstä. Se kuuluu elimellisoireisiin eli somatoformisiin häiriöihin, joita yhdistää se, että mikään fyysinen sairaus ei selitä häiriöstä kärsivän fyysisiksi kokemia oireita.

Jokainen meistä lienee joskus hakenut netistä vastausta epämääräisiin oireisiinsa (paitsi siis minä), mutta pelkästään se ei tee meistä luulosairaita.

Hypokondrisen häiriön diagnoosiin tarvitaan ensinnäkin henkilön vähintään puoli vuotta kestänyt uskomus, että hän sairastaa vakavaa sairautta. Toiseksi edellä mainittu saa henkilössä aikaan jatkuvaa ahdistuneisuutta, toimintakyvyn heikentymistä ja hakeutumista erilaisten terveydenhuoltopalveluja tarjoavien tahojen luokse. Kolmanneksi henkilö ei usko lääkäreiden vakuutteluja siitä, että hänellä ei ole pelkäämäänsä sairautta.

Älä mitätöi oirehtivan kokemusta

Hypokondrista häiriötä sairastavalle on tyypillistä, että hän käy tiheään tahtiin lääkärissä – usein monien eri lääkäreiden luona – mutta pitää heitä epäpätevinä ja välinpitämättöminä, kun ei saa ”sairauteensa” apua.

On tärkeää olla mitätöimättä oireista kärsivää ja hänen kokemustaan. Moniin mielenterveyden häiriöihin – muun muassa ahdistuneisuuteen ja masennukseen – liittyy fyysisiksi koettuja kipuoireita, joten ennen hypokondriadiagnoosia on selvitettävä, voisiko kyseessä olla oirehdinta jonkin muun mielenterveyden häiriön vuoksi.

Lisäksi on tietenkin tärkeää varmistaa, että oireiden taustalla ei todella ole jokin fyysinen sairaus.

Voiko hypokondrista häiriötä hoitaa?

Hieman on näyttöä siitä, että kognitiivis-behavioraalinen psykoterapia olisi tehokas hypokondriapotilaan hoitomuoto, mutta esimerkiksi psykoanalyyttisestä psykoterapiasta ei ilmeisesti ole samanlaista hyötyä eikä minkäänlaisen lääkehoidon tehokkuudesta ole selkeää näyttöä.

Omia kolotuksiaan tarkasti tutkailevan saattaa olla viisasta kääntää katseensa myös mielialaansa ja elämäänsä yleisemmin: Onko elämässä juuri nyt vastatuulta? Ahdistaako tai uuvuttaako jokin töissä tai ihmissuhteissa? Oletko juuri kokenut jotain suurta? Voisiko syy fyysiseen oirehtimiseen löytyä jostain ihan muualta?

Syitä luulosairauden taustalla ei tunneta tarkasti

Kun mieli ei pysy elämän tahdissa, kroppa reagoi. Ihmisen voi olla helpompi käsitellä elämänsä tapahtumia ja mieltä painavia asioita fyysisten oireiden kautta – niissä on jotain konkreettista ja kouriintuntuvaa toisin kuin epämääräisesti vellovassa pahassa olossa.

Näin arkijärki ja monen oma kokemus selittävät mielen ja kehon yhteyttä, eivätkä arvelut vääriä olekaan: ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Tämä lienee totta myös luulosairauden kohdalla, joskin tarkkoja syitä hypokondrisen häiriön (tai muiden elimellisoireisten häiriöiden) taustalla ei tunneta. Erilaisia arveluja on esitetty, joiden mukaan kyseessä saattaa olla muun muassa yritys tulla toimeen oman syyllisyydentunteen kanssa, itseen päin kohdistuva vainoharhaisuus eli jonkinlainen epäluuloisuus oman kehon toimintaa kohtaan tai sitten häiriö saattaa olla opittu.

Mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen. Se pitäisi itsestään selvästi ottaa huomioon ihmistä hoidettaessa, mutta hämmästyttävän usein näin ei edelleenkään ole. Mutta se on jo toisen jutun aihe se.

Lähteet:
Joukamaa, M., 2013. Elimellisoireiset häiriöt. Teoksessa J. Lönnqvist, M. Henriksson, M. Marttunen & T. Partonen (toim.), Psykiatria (s. 282–300). Keuruu: Otava.
Davison, G. C. & Neale, J. M., 2004. Abnormal psychology. New York: Wiley. 

Artikkelin kuva: Tim Gouw/Unsplash

Lisää luettavaa aiheesta:
Potilaan Lääkärilehti: Luulosairaus saa kehon ja mielen oireilemaan
Duodecdim Terveyskirjasto: Elimellisoireiset psykiatrisen häiriöt

Edellinen

”Kuka sä oikein luulet olevasi” Piinaako sinuakin sisäinen kriitikko?

Katsekontakti kannustaa rehellisyyteen

Seuraava