”Se on itsesääliä” – ja muita myyttejä itsemyötätunnosta

Itsemyötätunto on nykypsykologian muotitermi, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Itsemyötätuntoon erikoistunut kehityspsykologian professori Kristin Neff kertoo, mitä itsemyötätunto on – ja mitä se ei ole.

”Idiootti!” huudahdin itselleni, kun astianpesukoneesta nostamani juomalasi lipesi otteestani ja räsähti tuhansiksi sirpaleiksi keittiön kovalle lattialle.

Sitten jähmetyin sijoilleni silkasta järkytyksestä. Jos lasi olisi livennyt lapseni tai puolisoni otteesta, olisinko ärjynyt heille samalla tavalla? Tuskin. Toivottavasti en.

Jos kyseessä olisi ollut arvokas lasi, olisin harmistunut. Mutta pian olisin muistuttanut itseäni siitä, että kyseessä oli vahinko ja että tapahtunutta ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka kiukuttelisin.

Miksi sitten puhuin itselleni niin rumasti? Voisiko olla, että itsemyötätunnon taidoissani on parantamisen varaa?

Mitä itsemyötätunto ylipäätään on? Onko se sitä, että itseltään ei saa vaatia mitään? Tai sitä, että voi luvan kanssa oikein velloa itsesäälissä aina tilaisuuden tullen?

Käsitteeseen liittyy niin paljon epäselvyyttä ja väärinkäsityksiä, että ensin on hyvä miettiä, mitä itsemyötätunto ei ole.

Teksasin yliopiston koulutuspsykologian laitoksen professori Kristin Neff on tutkinut itsemyötätuntoa yli 15 vuotta. Hänen kirjansa Itsemyötätunto julkaistiin suomeksi joitakin vuosia sitten (Viisas Elämä 2016).

Viisi myyttiä itsemyötätunnosta

Neffin mukaan itsemyötätuntoon liittyy viisi virheellistä käsitystä.

1. Itsemyötätunto on itsesääliä

Itsemyötätunto ei voisi olla kauempana itsesäälistä.

”Itsemyötätunto on itsesäälin vastalääke”, Neff kirjoittaa verkkosivuillaan.

Se ei tarkoita vastoinkäymisissä rypemistä, mutta ei myöskään niiden syrjään sysäämistä tai torjumista mielestä.

Se päinvastoin auttaa hyväksymään tapahtuneen ja kohtaamaan sen herättämät vaikeat tunteet avoimesti ja lempeästi – mikä taas puolestaan auttaa asian käsittelyssä ja lopulta siitä irti päästämisessä.

2. Itsemyötätunto on heikkoutta

On helppo ajatella, että vastoinkäymisen kohdatessa on parasta kovettaa itsensä, koska vain siten on mahdollista selviytyä ja jatkaa elämää.

Neffin mukaan aivan päinvastainen on totta. Itsensä kovettanut nimenomaan ei pääse eteenpäin elämässään, sillä hän on jäänyt jumiin rakentamansa kovan kuoren sisälle. Käsittelemättömät, vaikeat tunteet rasittavat silloin niin omaa mieltä kuin todennäköisesti tulevia ihmissuhteita.

Heikkouden sijaan itsemyötätunto on yksi merkittävimmistä tekijöistä vaikeuksista selviämisessä ja olennainen tekijä psyykkisessä resilienssissä, kyvyssä selviytyä odottamattomista tapahtumista ja vastoinkäymisistä.

3. Itsemyötätuntoinen ei haasta itseään

Kristin Neff kertoo, että tämä on yksi suurimmista väärinymmärryksistä. Itsemyötätunnon kuvitellaan tarkoittavan sitä, että itseensä myötätuntoisesti suhtautuva saisi luvan kanssa lojua sohvan nurkassa päivät pitkät, sillä olisi ilkeää patistaa itseään tekemään asioita.

Itsensä haastaminen ei kuitenkaan tarkoita itsensä julmaa potkimista eteenpäin – eikä varsinkaan armotonta arvostelua epäonnistumisen hetkellä.

Kuvittele, että tärkeä tentti on mennyt totaalisesti penkin alle. Miten puhuttelet itseäsi epäonnistuneen yrityksen jälkeen?

Saatat sanoa: ”Saakelin tunari ja pelle, minkä teit. Häpeä!” Itse asiassa moni meistä puhuu itselleen juuri näin töykeästi.

Kuvittele nyt, että sanoisit samat sanat lapsellesi, joka tuo kotiin näytille huonosti menneen matematiikan kokeen. Sättisitkö lastasi samalla tavalla? Tuskin – toivottavasti! – et.

Itsensä haastaminen on parhaimmillaan myötätuntoista lohdutusta ja rohkaisemista – aivan samaan tapaan kuin lohduttaisit sitä pientä koululaista, jonka matikan koe  meni mönkään. Ensi kerralla uusi yritys!

4. Itsemyötätunto on pöhöttynyttä itsevarmuutta

Myötätunto itseä kohtaan voidaan myös sekoittaa liialliseen itsevarmuuteen, ihmisen haluun olla jollain tavalla parempi kuin muut – ja jopa narsismiin.

Itsemyötätunnossa ei kuitenkaan ole kyse kilpailusta ja vertailusta.

”Itsevarma saattaa miettiä, millä tavalla olla parempi kuin muut, mutta myötätuntoisesti itseensä suhtautuva tunnistaa, että yhteistä meille kaikille on nimenomaan epätäydellisyys”, Neff kirjoittaa.

5. Itsemyötätunto on itsekkyyttä

Eikö itsensä hyvinvoinnin etusijalle laittaminen ole itsekkyyttä? Eikö paljon jalompaa olekin uurastaa läheisten ja meitä heikompien hyvinvoinnin eteen?

Parhaimmillaan hyvien tekojen tekeminen ja toisista välittäminen lisää kaikkien – niin auttajan kuin autettavien – hyvinvointia. Mutta jos auttaja ei muista koskaan ajatella itseään, suhtautua itseensä myötätuntoisesti ja laittaa välillä itsensä etusijalle, hän ei lopulta jaksa auttaa ketään muutakaan.

Lentokoneissakin ohjeistetaan ihan syystä, että vanhempien on puettava omat happinaamarit päälle ennen kuin he auttavat lapsiaan tekemään saman.

Kristin Neff muistuttaa, että myötätunto ei ole nollasummapeliä: Myötätunto, jota osoitat itseäsi kohtaan, ei vähennä kykyäsi osoittaa myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.

Mitä on itsemyötätunto?

Itsemyötätunto tarkoittaa sekä myötätuntoisia tunteita että myötätuntoisia tekoja itseä kohtaan.

Itsemyötätunto ei eroa toisia kohtaan osoitettavasta myötätunnosta millään muulla tavalla kuin niin, että myötätunto kohdistuu toisen sijaan itseen.

Tätä arvokasta taitoa voi alkaa harjoitella vaikka heti. Kun seuraavan kerran epäonnistut, väsyt, kompuroit tai kohtaat jonkin vastoinkäymisen, yritä ottaa itsellesi pieniaikalisä.

Pysähdy ja mieti, millä tavalla haluat puhutella ja kohdella itseäsi vaikeassa tilanteessa.

Sätinkö ja räyhäänkö? Vähättelenkö ja pilkkaanko? Vai ottaisinko sittenkin itseäni kädestä (vaikka ihan konkreettisesti), lohduttaisin ja rohkaisisin?

Mitä useammin huomaat pysähtyä näihin hetkiin, sitä enemmän saat mahdollisuuksia harjoitella lempeää ja ymmärtäväistä suhtautumista itseäsi kohtaan.

LUE MYÖS: Hyvä itsetunto on ymmärrystä siitä, että ei ole parempi eikä huonompi vaan samanarvoinen kuin muut

Tutkittua: Itsemyötätuntoiset selvisivät avioerosta paremmin

Arizonan yliopistossa on tutkittu itsemyötätunnon ja avioerosta selviämisen välistä yhteyttä.

Vastikään eronneita pyydettiin yliopiston laboratorioon kertomaan eroon liittyvistä tunteistaan ja ajatuksistaan. Vastausaikaa oli neljä minuuttia ja vastaukset nauhoitettiin.

Osa koehenkilöistä kommentoi eroaan tähän tapaan: ”En ymmärrä, miten onnistuin pilaamaan asiat näin. Koko homma oli minun syyni. Jostain syystä työnsin hänet pois. Mitä minä tein? Tiedän, että tein kaiken väärin.”

Tällaisista kommenteista itsemyötätuntopisteitä sai vain vähän.

Osa koehenkilöistä puolestaan pohti eroaan näin:

”Kannattaa muistaa se, mikä oli hyvää ja jatkaa sitten elämässä eteenpäin. Niin itselleen kuin entiselle puolisolle on annettava anteeksi kaikki, mitä joko teimme tai jätimme tekemättä.”

Tällaiset kommentit saivat itsemyötätuntopisteitä enemmän.

Tutkimuksessa selvisi, että itsemyötätuntoisemmin itseensä suhtautuneet toipuivat erosta muita paremmin. Ymmärtävä suhtautuminen itseen auttoi selviämään välittömästi eron jälkeen, mutta myös lähes vuotta myöhemmin.

Kun elämä riepottelee, on siis viisainta yrittää olla itsensä ystävä ja liittolainen eikä vihollinen.

Artikkelin kuvat: Jade & kelly Sikkema/Unsplash