Oletko liian kiltti? Tee kiltteystesti

|

On olemassa jämäkkää kiltteyttä ja sitten sellaista, joka vie voimat. Testaa, oletko sinä liian kiltti. 

On hyvää kiltteyttä – sellaista, joka tähtää hyvän tekemiseen niin itselle kuin muille. Toisaalta on myös kiltteyttä, joka vahingoittaa ennen kaikkea kilttiä itseään ja tekee kiltin näkymättömäksi muille.

Testi perustuu Anna-Liisa Valtavaaran ajatuksiin liiallisesta ja itseä vahingoittavasta kiltteydestä kirjassa Kiltteydestä kipeät.


Liian kiltti? Testaa

1. Minulla on usein tunne, etten kuulu porukkaan.
2. Pystyn rentoutumaan hetkessä missä vain ja milloin vain.
3. Uskon, että kelpaan muille ihmisille juuri sellaisena kuin olen.
4. Olen aina valmiustilassa täyttämään toisten toiveet.
5. Jos olen eri mieltä jostain asiasta, sanon sen kyllä ääneen.
6. Olen usein kateellinen ikätovereilleni, jotka näyttävän pärjäävän elämässä paremmin kuin minä.
7. Pelkään epäonnistumista niin paljon, että joskus se estää minua edes yrittämästä.
8. Välillä keskinkertainen on ihan tarpeeksi hyvä.
9. Läheisteni kuuluu tietää, mitä haluan ilman, että minun täytyy sanoa sitä ääneen.
10. En useinkaan toimi oma-aloitteisesti vaan odotan ohjeita muilta.
11. Minun on vaikea sanoa ei.
12. “Kaikki käy”, on tavallinen vastaukseni minulle tehtyihin ehdotuksiin.
13. Olen koko ajan ainakin jonkin verran stressaantunut.
14. Minun on vaikea ilmaista pettymystä tai vihaa.
15. Elän täyttä elämää.
16. Haen hyväksyntää sanomalla asioita, joita oletan muiden haluavan kuulla.
17. Välillä minusta tuntuu, että olen toisille ihmisille näkymätön.
18. En halua olla kenellekään vaivaksi.
19. Tunteitaan avoimesti tuulettavat ihmiset ärsyttävät minua.
20. Minusta on tärkeää välillä ravistella vallitsevaa asiaintilaa.
21. Jos asiat menevät pieleen, etsin siihen syitä ensin muista.
22. Kasvojen menettäminen olisi pahinta, mitä minulle voisi tapahtua.
23. Minua luonnehditaan tyyneyden perikuvaksi, mutta usein sisimmässäni kuohuu.
24. Kuuntelen usein toisten murheita, mutta minun murheitani ei kuuntele kukaan.
25. Ei ole minun tehtäväni tuomita toisia ihmisiä – kukaan meistä ei ole täydellinen.
26. Elämäni on avoin kirja.

Liiallinen ja itseä vahingoittava kiltteys oireilee kiltteyden kipuina

Vääränlainen, kilttiä itseään vahingoittava kiltteys oireilee Anna-Liisa Valtavaaran mukaan arjessa lukuisin eri tavoin – kiltteyden kipuina. Niiden pohjalta on myös laadittu myös tämän testin kysymykset:

Valtavaara jaottelee kiltteyden kivut näin: 

1. Riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteet

Itsensä riittämättömäksi tunteva säälii itseään, tuntee arvottomuutta, vähättelee itseään ja saattaa kadehtia heitä, joita pitää itseään parempina. Hän aliarvioi kykyjään ja voimavarojaan ja kokee vaikeaksi hyväksyä itsensä. 

2. Suorittaminen 

Liiallinen suorittaminen näkyy elämässä monella tavalla: ylivastuullisuutena, sinnittelemisenä ja täydellisyyden tavoitteluna. Suorittaja saattaa ajatella, että hänen on tekemisillään ansaittava arvonsa.

3. Miellyttäminen 

Miellyttäjä on vähän kuin kameleontti: hän myötäilee muiden ihmisten mielipiteitä, nöyristelee ja kutistaa itsensä. Hän on itseltään vähän hukassa ja näyttelee jotain roolia sulautuakseen joukkoon.

4. Tahdottomuus

Tahdottomuus on sukua miellyttämiselle. Tahdoton on johdateltavissa ja päätyy siksi monesti toisten pelinappulaksi. Valintojen ja päätösten tekeminen on tahdottomalle vaikeaa.

5. Eittömyys

Eittömyys, vaikeus sanoa “ei”, on eräänlaista rajattomuutta. Tulee suostuttua vaikka mihin, koska kieltäytyminen on vaikeaa. Tämä altistaa eittömän kiusatuksi tulemiselle ja muulle hyväksikäytölle.

6. Väsyneisyys

Elämä suorittavana ja täydellisyyttä tavoittelevana miellyttäjänä on raskasta. Siksi kiltteyteen sairastunut on usein väsynyt. Häntä saattaa vaivata stressi ja alakulo. Rentoutuminen on silti vaikeaa.

7. Tukahdutetut tunteet 

Koska kiltti ei salli itsensä olla sellainen kuin on vikoineen ja hankaline tunteineen, tunteet on tukahdutettava ja piilotettava muilta. Näkymättömiin toisilta jäävät niin epävarmuus, häpeä ja pelot kuin surullisuus ja turvattomuuskin. Piilotettuja tunteita on raskasta kantaa.

8. Tunneilmaisun niukkuus

Ulospäinkin saattaa vaikuttaa siltä, että kiltteyteen sairastuneen elämässä ei tunteilla ole sijaa. ilo ja nauru loistavat poissalolollaan ja tilalla on totisuus, vaikka sisällä kuohuu.

9. Näkymättömyys

Kiltteydestä kipeä tekee itseään näkymättömäksi toisaalta miellyttämällä ja olemalla samaa mieltä toisten kanssa, mutta toisaalta myös melkein kirjaimellisesti heittäytymällä näkymättömäksi: Hän vaikenee, hiiviskelee, vetäytyy syrjään. Luovuus tuntuu kiltistä vaaralliselta, sillä se altistaa huomatuksi tulemiselle.

10. Yksinäisyys

Kiltti ei halua näkyä eikä antaa itsestään mitään. Sen vuoksi hän saattaa käpertyä kuoreensa ja eristäytyä muista. Ulkopuolisuuden ja kuulumattomuuden tunteet vaivaavat. Testaa: Oletko yksinäinen?

11. Avoimuuden puute

Vaikka kiltti ei saa sanoitetuksi omia toiveitaan ja tarpeitaan, se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi niitä. Toisten vain on vaikea ottaa huomioon kiltin tarpeita, koska hän ei kerro niistä. Lopulta käykin niin, että toisten ajatustenlukutaidottomuuteen tuskastunut kiltti alkaa joko mököttää tai heittäytyy marttyyriksi.

12. Armottomuus ja vaativuus

Itseään kohtaan ankara ja vaativa voi olla yhtä ankara myös toisille. Hän saattaa moralisoida toisten “vääriä” valintoja, tuomita, syytellä ja kauhistella.

13. Toisille eläminen

Avuliaisuus on totta kai hyvä ominaisuus, mutta jos omat tarpeet jäävät kerta toisensa jälkeen sen jalkoihin, uhrautuminen voi mennä liian pitkälle. Ahkeruus on hyve sekin, mutta kiltteyteen sairastunut käyttää sitä valuuttana: Jos passaan, palvelen ja tuen, olen arvokkaampi ihminen.

Tutustu myös:

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit