Lasta ei saa pakottaa halaamaan, sanotaan – ja ihan syystä. Omaa tilaani ja yksityisyyttäni vaalivana erityisherkkänä introverttinä olen sitä mieltä, että sama sääntö olisi laajennettava koskemaan myös meitä aikuisia.
En ole koskaan käynyt hierojalla enkä pysty nauttimaan kampaajan tuolissa, vaikka pään hipelöintiä väitetään rentouttavaksi kokemukseksi.
Intialainen päähieronta, kalevalainen jäsenkorjaus, thaimaalainen päälläkävely, osteopaatit, kiropraktikot, vyöhyketerapeutit – aivan absurdi ajatus, että koskaan kokeilisin mitään niistä.
Miksi sitten minun pitäisi innostua ihokontaktista tuntemattoman tai puolitutun kanssa ihan vain, koska meistä metsäläisistä on yhtäkkiä tullut muka niin eurooppalaisia?
Halaaminen tekee hyvää, väitetään
Ehkä minun pitäisi opetella pitämään halaamisesta siksi, koska siitä tiedetään seuraavan niin paljon hyvää: Halaus tuntuu hyvältä, koska se lisää endorfiinien ja oksitosiinin eritystä aivoissa. Halaus vahvistaa kiintymyksen ja läheisyyden tunteita ja lievittää jopa kipua.
Älä ymmärrä minua väärin, halaaminen on minustakin mukavaa – mutta vain silloin, kun saan halata jotakuta minulle rakasta ja läheistä ihmistä, kuten lastani tai puolisoani.
Kaikkeen muuhun halaamiseen ja kosketukseen kynnykseni on todella korkea ja väitän, että mielihyvähormonien sijaan vieraan kosketus itse asiassa kääntää stressihormonitehtaani nupit kaakkoon.
Miksi toiset ovat mieluummin koskettamatta?
Miksi minä ja kaltaiseni ovat mieluummin koskettamatta, vaikka ainakin tutkimustulosten valossa kenelläkään ei pitäisi olla mitään syytä olla pitämättä siitä?
Vastaus saattaa – tässäkin tapauksessa – löytyä lapsuuden kokemuksista. Lapsena paljon halattujen arvellaan kasvavan halaajiksi todennäköisemmin kuin heidän, joita vanhemmat eivät halailleet yhtä paljon.
Osaksi tämä voi johtua mallin puutteesta, mutta taustalta löytyy myös fysiologinen selitys: Lapsena vähälle kosketukselle jääneiden vagushermo ei välttämättä kehity yhtä hyvin kuin muiden.
Psykologian professori Darcia Narvaez Notre Damen yliopistosta kertoo Time-lehdelle, että vagushermon kehittymättömyys puolestaan saattaa heikentää ihmisen kykyä läheisyyteen.
Ekstrovertit halailevat hanakammin
Toisaalta halailuinnostuksen uskotaan liittyvän persoonallisuuden piirteisiin. Introvertteja ei yllätä, että ekstrovertit halailevat heitä hanakammin.
Introversion lisäksi ahdistuneisuus, hauras itsetunto ja persoonallisuuden piirteistä neuroottisuus saattavat vähentää halailuintoa.
Silti halailuinto saattaa riippua enemmän tilanteesta kuin ihmisen luonteenpiirteistä. Kun itsellä on turvallinen, iloinen ja onnellinen olo, halaaminenkin saattaa siinä hetkessä tuntua luontevammalta. Ehkä.
Halaaminen on kulttuurisidonnainen juttu
Koskettaminen on vahvasti myös kulttuurisidonnainen juttu. Suomalaisena pökkelönä oli melkoinen voimainponnistus joskus kauan sitten viettää kahden viikon loma italialais-ranskalaisen perheen vieraana. Sitä jokapäiväistä halaamisen ja poskisuudelmien määrää!
”Intialainen päähieronta, kalevalainen jäsenkorjaus, thaimaalainen päälläkävely, osteopaatit, kiropraktikot, vyöhyketerapeutit – aivan absurdi ajatus, että koskaan kokeilisin mitään niistä.”
Myös kulttuurin sisällä ihmiset ovat erilaisia sen suhteen, kuinka suuren oman tilan he vaativat ympärilleen.
Koska itse tarvitsen paljon ilmaa itseni ja toisen ihmisen väliin, päädyn tuon tuosta kissa-hiirileikkiin, jossa minä peräännyn ja vähemmän henkilökohtaista tilaa kaipaava keskustelukumppanini seuraa perässä.
Tiedetään lisäksi, että ihmiset haluavat enemmän hajurakoa toiseen ollessaan kasvotusten.
Voisitko esimerkiksi kuvitella seisovasi tuntemattoman kanssa täydessä hississä tai junassa navat vastakkain? Miltä tuntuu, jos joskus olosuhteiden pakosta käy niin? Kauhealta, jos minulta kysytään, enkä usko olevani ainoa.
”Ei kukaan pakota halaamaan”
Ennemmin tai myöhemmin joku tulee kuitenkin kommentoimaan tätäkin tekstiä sanomalla että eihän kukaan pakota ketään halaamaan. Vaikka se voi ilmaisun kirjaimellisessa merkityksessä olla totta, yritäpä kieltäytyä halaamisesta ja katso mitä seuraa.
Yksi loukkaantuu, vaikka yrittää olla näyttämättä sitä. Toinen alkaa ajatella, että siinäpä kylmäkiskoinen tyyppi. Kolmas halaa kaikesta huolimatta, koska tottahan kaikki pitävät halaamisesta, koska hän itsekin pitää!
Herkälle halaus voi olla kaikin puolin liikaa
On mahdollista, että moni halaamiseen varauksellisesti suhtautuva on yksinkertaisesti herkkä aistiärsykkeille. Jos tuntoaisti reagoi herkästi, toisen kosketus saattaa yksinkertaisesti olla liikaa.
Kosketukselle herkkä onkin oikeastaan kylmäkiskoisen vastakohta: hänelle liikaa on se, joka jollekulle toiselle on mitätön pikkujuttu.
Toisen läheisyydessä herkän muutkin aistit saavat yliannostuksen samaan aikaan. Pelkkä koskettaminen ei riitä vaan lisäksi on haistettava, nähtävä lähietäisyydeltä ja kuultava toisen hengitys korvan juuressa.
Huhhuh. Ainakin tälle herkälle riittää vähempikin. Paljon vähempi.
