Millenniaalien burnout: Resilienssin kasvattaminen ei ole ratkaisu – on muutettava työtä

| | ,

Viime aikoina resilienssin kasvattamista on alettu ehdotella työuupumuksen estolääkkeeksi. Ollaanko asiaa ratkaisemassa väärästä päästä?

Rajvinder Samra

Suositussa BuzzFeed-artikkelissa Anne Helen Petersen kuvaa, kuinka millenniaaleista eli vuosina 1981–1996 syntyneistä on tullut ”burnout-sukupolvi”.

Petersen kuvaa burnoutin partaalla huojumisen synkkiä seurauksia ja puhuu ”asioidenhoitohalvauksesta” eli kyvyttömyydestä selvitä yksinkertaisimmistakaan arjen toimista.

Loppuun palamisen taustalla vaikuttavat haastavat työ- ja talouselämän olosuhteet, Petersen kirjoittaa.

Hän pitää myös ”intensiivistä vanhemmuutta” osasyyllisenä: Kun vanhemmat väsymättä valmentavat lapsiaan työelämään, nämä alkavat ajatella, että heidän on herkeämättä tehtävä työtä tai muulla tavalla kehitettävä itseään.

Millenniaalien burnoutissa ja perinteisessä työuupumuksessa on paljon samaa

Millenniaalien loppuun palamisessa ja perinteisessä työuupumuksessa on paljon samaa. Työuupumus on reaktio pitkittyneeseen stressitilaan, jolle on tyypillistä emotionaalinen väsymys, kyynisyys sekä irrallisuuden ja tehottomuuden tunteet.

Työuupumuksen suurimmat riskitekijät ovat liian suuri työmäärä, vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön, tyydytystä tuottamaton ja epäoikeudenmukainen työ, ristiriita työn ja omien arvojen välillä sekä yhteisöllisyyden puute työpaikalla.

Monimutkaiset, ristiriitaiset ja vihamieliset olosuhteet altistavat loppuun palamiselle

Millenniaalien herkempi loppuun palaminen voi johtua siitä, että he joutuvat toimimaan aikaisempaa ongelmallisemmissa olosuhteissa. Stressin aiheuttajat eivät ole muuttuneet, mutta millenniaalien elämässä ne vaikuttavat voimakkaammilla ja entistä vaikeammin ennakoitavilla tavoilla. Eikä asiaan ole osattu kiinnittää huomiota.

Tiedetään esimerkiksi, että sosiaalinen vertailu on yhteydessä työuupumukseen. Millenniaalien elämässä sosiaalinen kilpailu ja vertailu on sosiaalisessa mediassa jokapäiväistä – ja jo nyt se näkyy nuorten masennusoireiluna.

Sosiaalisen median välttelykään ei välttämättä auta. Teknologian käyttö ja ajan viettäminen verkossa voi joka tapauksessa olla uuvuttavaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Ylenpalttisen internetin käytön on huomattu olevan yhteydessä uupumiseen koulussa.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, kuinka millenniaalit yhä enemmän altistuvat samankaltaisille riskitekijöille, joiden tiedetään vaikuttavan kielteisellä tavalla ihmisiin työelämässä.

Emotionaalisesti uupunut millenniaali jättää työnsä boomeria herkemmin

Toistaiseksi tiedetään vain vähän siitä, miten millenniaalit itse kokevat loppuun palamisen, mutta tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että sukupolvien välillä on eroja.

Erityisesti emotionaaliseen uupumiseen millenniaalit reagoivat eri tavalla kuin baby boomerit eli vuosina 1946–1964 syntyneet. Emotionaalisesti uupuneina millenniaalit ovat boomereita tyytymättömämpiä ja halukkaampia jättämään haitalliseksi kokemansa työn.

Perinteinen työuupumus uhkaa, kun kompleksiset ja stressaavat olosuhteet törmäävät itselle asetettuihin korkeisiin odotuksiin. Saman voi todeta myös millenniaalien loppuun palamisesta – molempien taustalla vaikuttaa perfektionismi.

Perfektionistia uhkaa työuupumus, koska hänen on tehtävä niin kovasti töitä virheiden ja epäonnistumisen välttämiseksi.

TUTUSTU: Uhkaako työuupumus? Tee testi

Suojaako resilienssi loppuun palamiselta?

Viime aikoina resilienssin kasvattamista on alettu ehdotella työuupumuksen estolääkkeeksi. Taustalla vaikuttaa ajatus, että työntekijät voivat välttää loppuun palamisen omia työn tekemisen tapojaan muuttamalla.

British Medical Journal -lehden pääkirjoituksessa väitetään kuitenkin toisin. Sen mukaan nimenomaan taitavat, terveet ja resilientit ihmiset ovat muita suuremmassa vaarassa palaa loppuun.

Tämä arkijärjen vastainen väite saa tukea yhdestä varhaisimmista työuupumusta käsitelleistä tutkimuksista. Siinä selvisi, että tyytyväisemmät, vähemmän ahdistuneisuutta kokevat ja stressinhallintataitoisemmat työntekijät olivat itse asiassa suuremmassa vaarassa palaa loppuun kuin he, joilta edellä mainitut ominaisuudet puuttuivat.  

Tässä unohduksiin jääneessä, 1970-luvulla tehdyssä tutkimuksessa oli mukana yli 400 yhdysvaltalaista lennonjohtajaa, joita seurattiin kolmen vuoden ajan. Suurin osa heistä (99%) työskenteli ilmavoimien palveluksessa, joten he olivat mitä todennäköisimmin kasvaneet reslilienteiksi erittäin stressaavien olosuhteiden ansiosta.

Tutkimus havainnollistaa, millaiset olosuhteet altistavat kaikkein toimintakykyisimmät ja resilienteimmätkin työntekijät loppuun palamiselle.

Lennonjohtajien työ monimutkaistui jatkuvasti. Uusia teknologioita ja työvälineitä otettiin käyttöön tuon tuosta, mutta käyttökoulutusta ei järjestetty. Lennonjohtajat tekivät pitkiä työvuoroja tauotta ja huonoissa työskentelyolosuhteissa. Myös työn määrä ja työvuorot olivat vaikeasti ennakoitavissa.  

Kuulostaa varmasti tutulta keikkataloudessa leipäänsä ansaitsevalle millenniaalille.

LUE MYÖS: Onnellinen työntekijä saa aikaan enemmän

Resilienssin vaatimus voi kääntyä itseään vastaan

Viimeaikainen resilienssitaitojen korostaminen loppuun palamisen ehkäisemiseksi uhkaa kääntyä itseään vastaan. Resilienssistä tulee uusi tavoiteltava ideaali, lisästressin ja -paineen aiheuttaja. Se puolestaan mitä todennäköisimmin lisää burnoutin riskiä erityisesti itsekriittisten perfektionistien keskuudessa.

Ihanteemme ja käsityksemme siitä, millaisia olemme ja millaisia meidän pitäisi olla, ovat tärkeitä. Siksi millenniaalien leimaaminen ”lumihiutaleiksi” on sekin haitallista.

Myös intensiivinen vanhemmuus resilienttien lasten kasvattamiseksi saattaa kääntyä itseään vastaan. Intensiivisen vanhemmuuden ytimessä kun ovat itse asiassa  sosiaalinen kontrolli ja yhdenmukaisuuden vaatimus. Ne lapsi sisäistää lopulta omiksi käsityksikseen toivottavasta ja tavoiteltavasta tulevaisuudesta.

Työelämä muuttuu kiihtyvällä tahdilla entistä vaativammaksi ja kompleksisemmaksi. Loppuun palaminen työssä yleistyy niin tietotyöläisten kuin monien muiden – muun muassa hoitotyötä tekevien – keskuudessa. Tämä koskee myös millenniaaleja.

Tilannetta ei ratkaista sillä, että treenaamme itsemme kaiken muun lisäksi resilienteiksi. Sen sijaan on puututtava olosuhteisiin. On alettava yksinkertaistaa kompleksista, ristiriitaista ja vihamielistä työskentely- ja elinympäristöä.

Rajvinder Samra on soveltavan psykologian tohtori ja hän työskentelee opettajana terveyden ja sosiaalitieteiden tiedekunnassa The Open University -yliopistossa Britanniassa.

Alkuperäinen teksti: The Conversation

The Conversation
5 1 äänestä
Mitä pidit?
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit