Ultraprosessoitu ruoka koukuttaa – Näin meidät huijataan syömään ja juomaan moskaa

Herkkuja ja eineksiä syövät vain itsekurittomat laiskiaiset. Ei aivan. Ultraprosessoituun ruokaan voi jäädä koukkuun kuka tahansa, koska niin on tarkoituskin.

Kuuma kesäpäivä, laituri. Järvi liplattaa ja taustalla tirisee grilli. Mikä olisi seuraavaksi kaunein ääni juuri nyt? Tietysti aukeavan juomatölkin napsahdus ja sihahdus. Aah!

Tiesitkö, että on olemassa ihmisiä, jotka selvittävät työkseen, miltä mahdollisimman houkutteleva tölkin sihahdus kuulostaa? 

Minäkään en tiennyt, kunnes kuuntelin mainioiden lääkäriveljesten Chris van Tullekenin  ja Xand van Tullekenin  Thorough Examination -podcastia ultraprosessoitujen eli teollisesti pitkälle jalostettujen ruokien haitoista. 

Kaikki aistit koukkuun

Hiilihapotetun juoman tuoma nautinto alkaa siis jo tölkin napsahtavasta aukaisuäänestä. Samaan tapaan myös perunalastujen ja muiden raksujen syömisessä tärkeää ei ole vain maku vaan myös se, miltä raksu kuulostaa ja miltä se tuntuu, kun sitä puraistaan. 

Rasahtavaa ääntä pidetään niin olennaisena osana erilaisten raksujen ja naksujen syömiskokemusta, että jotkin yritykset ovat pyrkineet lisäämään äänen aiheuttamaa nautintoa tekemällä raksupusseistakin mahdollisimman rapisevia. 

Ultraprosessoitujen ruokien houkuttavuutta pyritään siis lisäämään vetoamalla makuaistin lisäksi kaikkiin muihinkin aisteihin. 

Miltä tölkin sihahdus kuulostaa, miltä karkin pureskelu tuntuu, miltä jäätelötötterö näyttää, miltä kaupan paistopisteellä tuoksuu? 

Tuskin olen ainoa, joka on haksahtanut ostamaan uuninlämpöisen ”artesaanilimpun” ihan vain siksi, koska leipäosastolla leijailevaa tuoksua oli mahdoton vastustaa. Vasta leipäpussin lähempi tarkastelu kotona paljastaa karun totuuden – kyseessä onkin kuukausia aikaisemmin pakasteena Keski-Euroopasta Suomeen saapunut tuote (toki ei välttämättä ultraprosessoitu – lue jutun lopusta lisää, mitä ruoan ultraprosessointi tarkoittaa).  

Kun haluaminen voittaa maun

Esimerkit havainnollistavat tapaa, jolla ihmiset yritetään saada haluamaan tuotetta yhä vain lisää. 

Aistitutkija, filosofian professori Barry Smith kertoo van Tullekenin veljesten podcastissa, että olennaista ultraprosessoitujen ruokien valmistajille on keksiä keinoja, joilla ihminen saadaan nimenomaan odottamaan ja haluamaan tuotetta ja sen tuomaa oletettua nautintoa.

”Kun jahtaamme oletettua nautintoa, päädymme haluamaan jotain, josta emme edes välttämättä pidä”, Smith kertoo Chris van Tullekenille. 

Jokainen niin sanottuun nautintoaineeseen vähänkään kiintynyt oivaltaa heti, mistä on kysymys. 

Tupakoitsijat tuskin polttavat siksi, koska tupakka maistuu hyvälle vaan siksi, koska heidän mielikuvissaan aamun ensimmäiset tai stressaavan päivän viimeiset henkoset yhdistyvät johonkin nautinnolliseen – vaikkapa hetkeen, kun voi vain vetää syvään henkeä ja varata tuokion ajatuksilleen. 

Jotain alkoholipitoista nauttiva ei välttämättä innostu  juoman mausta: ”Tämä omenaviini on ihan parasta janojuomaa!” Olennaisempaa on odottaa, kuinka alkoholi saa aivot pörräämään ja huolet kutistumaan – ainakin väliaikaisesti. 

Samaa ajatusleikkiä voi soveltaa syötäviin nautintoaineisiin. Käsi sydämelle, kuinka hyvältä oikeasti maistuvat vaikkapa juustonaksut, vihreät kuulat tai salmiakki? Ja jos ei maku, mikä ajaa sinut syömään näitä tai muita kyseenalaisia ”herkkuja”?

Nautintoa odottavan aivoissa häärää dopamiini

Dopamiinia vapautuu aivoissa silloin, kun ilmassa on lupaus jostain miellyttävästä tai palkitsevasta asiasta, esimerkiksi juoksulenkistä, seksistä, juhlista, karkkipussista tai viinilasillisesta. 

Jos annat itsellesi luvan tilata illalla pizzaa rankan päivän päätteeksi, tulevan herkkuhetken kuvitteleminen saa aivoissasi aikaan varsinaisen dopamiinimyrskyn (olettaen tietysti, että pidät kovasti pizzasta). 

Lopulta koittaa ilta ja odotettu herkuttelutuokio. Vaikka pizza varmasti maistuu hyvältä, dopamiinivetoisen mielihyvän huippu – huumaava odottaminen – on jo ohi.

Ultraprosessoitu ruoka sekoittaa nälän tunnetta säätelevän järjestelmän

Ultraprosessoitu ruoka koukuttaa (ja lihottaa) myös, koska se sotkee pahanpäiväisesti ihmisen nälän ja kylläisyyden tunnetta säätelevän järjestelmän. 

Sekoittaminen tapahtuu tehokkaasti kahdesta suunnasta. Toisaalta ultraprosessoitu ruoka vaimentaa ihmisen kyvyn tunnistaa, milloin hän on kylläinen. Toisaalta se myös lisää nälän tunteesta viestittävien hormonien määrää elimistössä. 

Näin ultraprosessoidulla ruoalla elävä ihminen päätyy tuntemaan olonsa aina nälkäiseksi, muttei jatkuvasta syömisestä huolimatta koskaan kylläiseksi. 

Voiko ultraprosessoidun ruoan koukusta päästä irti?

Ultraprosessoituja ruokia syödään reippaasti yli oman tarpeen myös siksi, että vaikka ne maistuvat ruoalta, ne eivät kuitenkaan ravitse. Ihminen syö ja syö, mutta ei saa elimistönsä kipeästi kaipaamia vitamiineja ja rakennusaineita. 

Ensimmäinen askel terveempiin tottumuksiin onkin asian tiedostaminen. Jos haluat oikeasti ravita niin kehoa kuin mieltä, on hyvä tietää, että roskaruoalla ja pitkälle jalostetuilla naposteltavilla se ei onnistu.

Toiseksi tietoisuus ruokateollisuuden koukutuskeinoista auttaa, sillä kukapa haluaisi tulla höynäytetyksi? Siinä kun hienosäädätte raksujenne ritinää,  tölkkienne sihinää ja aamiaismurojenne suutuntumaa – minua ette niillä huijaa!

Kolmanneksi uusien ruokamuistojen rakentaminen ja vaaliminen kannattaa. Jos lapsuuden lauantaisaunan paras muisto on kiukaalla käristetty lenkkimakkara ja saunalimsa, millä uudella kokemuksella sen voisi korvata? Jos illan rentoutumiseen kuuluu olennaisena osana sohva, televisio ja karkit, mitä terveellisellä tavalla hauskaa ja palkitsevaa voisi kehitellä tilalle?

Koska erityisesti lapsuuden ruokaan liittyvät muistot ovat syvällä, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Tarvitaan aikaa ja tarvitaan toistoja. 

Neljänneksi on hyvä opetella valitsemaan eineksensä viisaasti, sillä kaikki valmisruoat ja puolivalmisteet eivät suinkaan ole automaattisesti epäterveellisiä. Esimerkiksi sydänmerkki paketin kyljessä kertoo vähäisemmästä suolan ja rasvan määrästä tuotteessa. 

Viidenneksi kannattaa olla itselleen armollinen. On epärealistista olettaa, että valmisruoalla enimmäkseen elänyt jättäisi tutut tapansa tuosta vain ja alkaisi ostaa kaalinpäitä ja liottaa papuja. Einesten ja herkkujen korvaaminen tuoreilla aineksilla edes osittain on hyvä alku. 

Mitä on ultraprosessoitu ruoka?

Kaikki monia vaiheita läpi käyneet – siis prosessoidut – ruoat eivät välttämättä ole ihmiselle haitaksi. 

Ultraprosessoiduilla ruoilla viitataankin tavallisesti tuotteisiin, joihin valmistusprosessin aikana lisätään sellaisia ainesosia, joita ei löydy tavallisesta kotikeittiöstä: stabilointiaineita, emulgaattoreita (esimerkiksi soijalesitiini), makeutusaineita, natriumglutamaattia, keinotekoisia väri- ja säilöntäaineita jne. 

Lisäainesosistakaan kaikki eivät ole välttämättä haitallisia. Esimerkiksi kananmuna on yksi tunnetuimmista emulgaattoreista. Sen avulla muun muassa majoneesin muut ainesosat, öljy ja vesi, saadaan sekoittumaan toisiinsa. 

Toisaalta pitkälle jalostetuista tuotteista on saatettu ottaa jotain olennaista pois. Tavallisin esimerkki tästä on valkoinen vehnäjauho, joista on poistettu viljan terveellisin ja kuitupitoisin osa, sen kuorikerrokset. 

Hyvä nyrkkisääntö ultraprosessoidun ruoan tunnistamiseksi on, että mitä pidempi ainesosien lista ja mitä useampi ainesosista kuulostaa joltain muulta kuin ruoalta, sitä todennäköisemmin kyseessä on ultraprosessoitu tuote. 

Lue myös:

• Elämäntaparemontissa pelkkä tahdonvoima ja haluaminen eivät riitä
• Vähähiilihydraattinen ruokavalio saattaa piristää jo alle viisikymppisen aivoja
• Aivosumu sokerista ja muista nopeista hiilihydraateista?
• Paljon kovaa rasvaa sisältänyt ateria pilasi keskittymiskyvyn
• Näin kuluttaja koukutetaan – ja pidetään koukussa