Kukapa meistä ei haluaisi muuttaa jotain itsessään. Yksi on mielestään liian hiljainen ja toinen kaipailee lisää itsekuria. Muuttuminen omalla päätöksellä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, tuoreesta tutkimuksesta selviää.
Persoonallisuudesta sanotaan, että se on ihmisen suhteellisen pysyvä tapa ajatella, tuntea ja toimia. Tiedetään kuitenkin, että persoonallisuus ei ole täysin kiveen hakattu.
Ajan kanssa ihminen muuttuu luonnostaan
Ihmistä muuttavat niin mullistavat elämäntapahtumat kuin vuosien karttuminen.
Tiedetään esimerkiksi että opiskeluaikana ihmiset ovat tunnollisempia ja sovinnollisempia kuin muulloin ja että ulospäin suuntautuneisuus vähenee vakiintuneen parisuhteen myötä. Sovinnollisuus lisääntyy myös eläkevuosien lähestyessä.
Tutkija Erica Baranski Arizonan yliopistosta halusi selvittää, voiko ihminen muuttaa persoonallisuuden piirteitään yksinkertaisesti siksi, koska hän haluaa muuttua.
Toiveena lisää ulospäin suuntautuneisuutta, tunnollisuutta ja tasapainoisuutta
Baranskin tutkimuksen ensimmäisessä osallistujaryhmässä noin 500 iältään 19–82-vuotiasta ihmistä vastasi verkkokyselyyn. Toiseen ryhmään värvättiin 360 korkeakouluopiskelijaa.
Kaikki tutkimukseen osallistuneet täyttivät 44-kohtaisen Big Five -persoonallisuustestin, jolla mitataan niin sanottua viittä suurta persoonallisuuden piirrettä – ulospäin suuntautuneisuutta, tunnollisuutta, sovinnollisuutta, avoimuutta ja tunne-elämän tasapainoisuutta (neuroottisuutta).

Lue myös:
Temperamentti pohjustaa luonteemme
Testin jälkeen tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin, haluaisivatko he muuttaa mitään persoonallisuudessaan. Myöntävästi kysymykseen vastanneita pyydettiin kirjoittamaan omin sanoin, millä tavalla he haluaisivat muuttua.
Suurin osa kaikista muuttumishalukkaista kertoi, että he haluaisivat muuttua ulospäin suuntautuneemmiksi, tunnollisemmiksi ja tunne-elämältään tasapainoisemmiksi.
Muutoksia tapahtui – väärään suuntaan tai väärissä piirteissä
Korkeakouluopiskelijat täyttivät kyselylomakkeen uudelleen puoli vuotta myöhemmin ja toinen ryhmä vuoden päästä.
Selvisi, että kumpikaan ryhmä ei onnistunut muuttumistavoitteissaan – ja joidenkin kohdalla muuttumista oli tapahtunut väärään suuntaan.
”Halu muuttua ei johtanut todelliseen muuttumiseen kummassakaan ryhmässä”, Baranski vahvistaa ja kertoo, että 19–82-vuotiaiden keskuudessa muutosta ei tapahtunut mihinkään suuntaan.
Opiskelijaryhmässä sen sijaan tapahtui muuttumista – tosin muutokset olivat joko päinvastaisia kuin mitä osallistujat olivat toivoneet tai liittyivät muihin kuin heidän tutkimuksen alussa nimeämiinsä persoonallisuuden piirteisiin.
Tunnollisuutta toivovista tuli vähemmän tunnollisia
Opiskelijoista, jotka olivat toivoneet muuttuvansa tunnollisemmiksi, oli puolessa vuodessa tullut vielä vähemmän tunnollisia. Syyksi Baranski arvelee epäedullista lähtökohtaa: Se että ei ole alun alkaenkaan tunnollinen, ei tee muuttumista ainakaan yhtään helpommaksi.
Ulospäin suuntautuneisuudesta haaveilevista opiskelijoita oli puolestaan tullut kyllä sovinnollisempia ja tunne-elämältään tasapainoisempia, mutta ei yhtään ekstrovertimpia.
Saattaa olla, että opiskelijat yrittivät käyttäytyä ekstrovertimmin, mutta päätyivätkin olemaan ystävällisempiä ja vähemmän ahdistuneita sosiaalisissa tilanteissa – eli käyttäytymään tavalla, joka heijastelee persoonallisuuden piirteistä sovinnollisuutta ja tunne-elämän tasapainoisuutta. Baranski pohtii.
Opiskelijoiden muuttumista selittää uusi elämänvaihe
Opiskelijat saattoivat Baranskin mukaan muuttua toista ryhmää enemmän siksi, koska he ovat muutenkin keskellä suurta elämänmuutosta. Miksi muutokset eivät kuitenkaan tapahtuneet opiskelijoiden itsensä toivomaan suuntaan?
Opiskelijat ovat uudessa elämäntilanteessa ja ympäristössä, jossa riittää yllin kyllin ulkopuolelta tulevia vaatimuksia. Baranski pohtii, että omaa sisäistä ääntä voi olla vaikea seurata silloin, kun on keskityttävä vastaamaan ympäristön haasteisiin.
Muutoshalun lisäksi tarvitaan ulkopuolista tukea
Kaiken kaikkiaan Baranskin tutkimus osoittaa, että persoonallisuuden piirteiden muuttaminen pelkästään niin haluamalla on vaikeaa.
”Mahdotonta se ei ole, mutta ulkopuolista apua tarvitaan – olipa apuna sitten terapeutti, ystävä tai vaikka puhelinsovellus, joka muistuttaa säännöllisesti omista tavoitteista”, hän sanoo.
Baranski viittaa toiseen tutkimukseen, jossa niin ikään selvitettiin ihmisten muuttumishalukkuutta ja siinä onnistumista. Kaikkiaan 16 viikkoa kestäneessä tutkimuksessa koehenkilöitä seurattiin joka viikko – toisin kuin Baranskin tutkimuksessa, jossa kyselyt suoritettiin vain tutkimuksen alussa ja lopussa.
Tässä Nathan Hudsonin johtamassa tutkimuksessa koehenkilöt onnistuivat muuttumaan toivomaansa suuntaan, mikä Baranskin mielestä vahvistaa käsitystä siitä, että muuttuminen on mahdollista, kunhan siihen saa oikeanlaista tukea.
Tulevaisuudessa Baranskin mielestä olisikin mielenkiintoista selvittää tarkemmin, millainen apu auttaa yleensä ja toisaalta erityisesti sen mukaan, millaisia ja minkä persoonallisuuden piirteiden muutoksia tavoitellaan.
Lähde: Want to Change Your Personality? It May Not Be Easy to Do Alone
Tutkimusviite: Baranski, E., Gray, J., Morse, P., & Dunlop, W. (2020). From desire to development? A multi-sample, idiographic examination of volitional personality change. Journal of Research in Personality, 85, 103910. https://doi.org/10.1016/j.jrp.2019.103910
Artikkelin kuva: Richard Jaimes