Yksinäisillä on muita enemmän terveysongelmia ja he saattavat jopa kuolla muita nuorempina. Mitä tehdä? Yksinäisyysepidemiaa ja ratkaisuja siihen pohtii näkökulmakirjoituksessaan psykiatrian apulaisprofessori Jed Magen Michiganin osavaltionyliopistosta.
Kuvittele 65-vuotias nainen, joka käy lääkärissä tuon tuosta valittelemassa vaivojaan. Joskus ongelmana ovat selkäkivut, joskus taas päänsärky. Toisinaan olo tuntuu muuten vain heikolta.
Joka kerta lääkäri lähettää naisen erilaisiin testeihin ja kokeisiin. Joka kerta tulos on sama: mitään fyysistä vikaa ei ole. Nainen poistuu vastaanotolta kerta kerran jälkeen turhautuneempana siihen, että mitään keinoja hänen vaivojensa helpottamiseksi ei löydy.
Jos tutustuisimme naisen taustoihin tarkemmin, meille selviäisi, että hänen aviomiehensä oli kuollut viisi vuotta sitten ja että sen koommin nainen on asunut yksin. Kuulisimme, että naisen kolme lasta lapsineen asuvat niin kaukana, että hän näki heitä vain kerran vuodessa. Hänellä oli muutama ystävä, joita hän tapasi harvakseltaan.
Jos joku kysyisi, oliko hän yksinäinen, hän todennäköisesti vastaisi kyllä.
Tunteet vaikuttavat terveyteen
Monelle lääkärille tilanne on tuttuakin tutumpi. Epämääräisten kipujen ja kolotusten taustalta löytyvät usein yksinäisyys ja tylsistyminen. Yksinäisyydestä tehtyjen tutkimustenkin pohjalta tiedetään, että yksinäisillä on muita enemmän terveysongelmia ja että he saattavat jopa kuolla muita nuorempina.
Omalla erityisalallani psykiatriassa on jo pitkään tiedetty, että tunteet voivat suuresti vaikuttaa fyysiseen terveyteemme. Politiikassakin asiaan aletaan suhtautua vakavasti – esimerkiksi Britanniasta löytyy jopa yksinäisyysministeri.
Vuonna 2015 Brigham Young -yliopiston useita satoja tuhansia ihmisiä kattanut yksinäisyystutkimusten meta-analyysi paljasti, että sosiaalinen eristäytyneisyys kasvatti ennenaikaisen kuoleman todennäköisyyttä 50 prosentilla.
Yksinäisyys ja sosiaalisten kontaktien puute on yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen ja korkeampiin kolesterolitasoihin, masennukseen, heikentyneisiin kognitiivisiin taitoihin ja jopa Alzheimerin tautiin.
Yksinäinen on jatkuvasti kuin villieläinten armoilla
Ihmiset ovat kehittyneet yhteydessä toisiin ihmisiin. Kauan sitten elimme pienissä metsästäjä-keräilijöiden tiiviissä yhteisöissä, jotka suojelivat jäseniään saalistajilta.
Villi luonto on yksinäiselle arvaamaton – ja stressaava – paikka, jossa on koko ajan pidettävä silmällä ympäristöä mahdollisten vaarojen varalta ja oltava jatkuvassa taistele tai pakene -valmiudessa.
Lyhytaikaisesta stressistä voi olla ihmiselle hyötyä. Pitkään jatkuessaan siitä tulee ongelma. Selkeää näyttöä löytyy muun muassa siitä, että kohonneet stressitasot lisäävät kortisolin eritystä aivoissa.
Kortisoli liitetään monen sairauden syntyyn
Kohonneet kortisolitasot voivat heikentää puolustusjärjestelmäämme niin, että elimistömme kyky torjua tulehduksia heikkenee. Kortisoli saattaa heikentää hermosolujen aktiivisuutta ja aiheuttaa jopa solun kuoleman.
Lisäksi kortisoli on erilaisten tulehduksellisten mekanismien kautta yhteydessä myös sydän- ja verisuonisairauksiin sekä aivoverenkierron häiriöihin. Se vaikuttaa todennäköisesti myös masennukseen sairastumisen taustalla.
Pitkään jatkuneesta yksinäisyydestä kärsivä ihminen – aivan kuten yksin villiin luontoon jäänyt esivanhempamme – joutuu jatkuvasti alttiiksi kortisolin haittavaikutuksille, sillä hän on stressaantunut melkein koko ajan .
Oksitosiini on ihmissuhteiden hormoni
Kortisolin lisäksi on tarpeen mainita oksitosiini yksinäisyydestä puhuttaessa. Oksitosiinilla on tärkeä rooli erilaisten ihmissuhteiden kehityksessä äidin ja vastasyntyneen lapsen kiintymyssuhteen kehityksestä lähtien .
Oksitosiini on myös yhteydessä alhaiseen stressitasoon, alhaiseen noradrenaliinin määrään elimistössä sekä alempaan verenpaineeseen ja sykkeeseen.
Oksitosiini näyttää lisäksi alentavan mantelitumakkeen (amygdalan) aktiivisuutta. Mantelitumake aktivoituu uhkaaviksi kokemissamme tilanteissa.
Yksinäisyyttä hoidettava kuin kroonista sairautta
Mitä tälle kaikelle pitäisi tehdä? Ei ole olemassa yksinäisyyspilleriä, jos masennus- ja ahdistuneisuuslääkkeitä ei lasketa. Yksinäisyys on yleisempää vanhempien ihmisten keskuudessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa noin 17 prosenttia ikääntyvistä kokee yksinäisyyttä ja/tai sosiaalista eristäytyneisyyttä toisista.
CNN-uutiskanavan toimittaja ja lääkäri Sanjay Gupta ehdottaa, että yhteiskunnan tulisi alkaa suhtautua yksinäisyyteen kuin mihin tahansa muuhunkin krooniseen sairauteen. Tarvitaan pitkäjänteistä työtä yksinäisyydestä kärsivien tilanteen helpottamiseksi.
Käytännön toimia yksinäisille ja yksinäisten läheisille
Käytännössä yksinäisyyttä yritetään nykyisin korjata niin, että yksinäisiä rohkaistaan osallistumaan yhdistystoimintaan ja siten luomaan uusia ihmissuhteita. Vapaaehtoistyössäkin yksinäinen voi pienin teoin – vaikka ruokakaupassa käymällä – auttaa toista yksinäistä.
Lapsen tai lapsenlapsen puhelinsoitto voi katkaista mukavalla tavalla yksinäisen päivän. Vielä parempi, jos jutteleminen onnistuu kuvayhteyden välityksellä. Silloin matka toiselle puolelle maata ei tunnukaan enää ihan niin pitkältä kuin ennen. Myös lemmikit auttavat vähentämään yksinäisyyden kokemusta.
Entäpä sitten me lääkärit. Viisas lääkäri varaa aikaa juttelulle. Uskon, että se säästäisi potilaan monesti turhilta ja kalliilta testeiltä ja tutkimuksilta.
Sinulla voi olla läheisiä ja toimiva sosiaalinen verkosto, mutta aina yksin kulkevalla naapurillasi ei ehkä ole kumpaakaan. Huomaa sinä hänet – ja huikkaa tervehdys, kun kohtaatte.
Lähde: The Conversation (käännetty Jed Magenin luvalla)
Minut on hyljätty monella tapaa ja mota kertaa. Siksi olen yksinäinen kun en uskalla tutustua ihmisiin, vain vääränlaisiin ihmisiin, joiden on helppo käyttää haavoittuvaisuuttani hyväkseen. Tiedosta sen itse, mutta en voi tehdä asialle mitään ennenkuin minuun sattuu henkisesti pahasti ja tulen entistä yksinäisemmäksi.