Kuinka paljon sinussa on resilienssiä? Tässä testissä resilienssiä tarkastellaan seitsemän ulottuvuuden kautta.
(Voit halutessasi hypätä pohjustuksen yli ja siirtyä suoraan testiin.)
Resilienssistä puhutaan nyt niin paljon, että sitä voisi helposti erehtyä pitämään ratkaisuna lähes kaikkeen elämässä – siitä huolimatta, että käsitettä määritellään kovin eri tavoin riippuen siitä, kuka määrittelee.
Kaikkein tavallisimmin resilienssi kuitenkin määritellään psyykkiseksi palautumiskyvyksi, joka auttaa selviämään elämän vaikeissa tilanteissa. Sitä ei pidetä muuttumattomansa ominaisuutena eikä resilientiksi synnytä, vaan siihen kasvetaan vuorovaikutuksessa maailman ja toisten ihmisten kanssa. Resilienssitaitoja on myös mahdollista oppia.
Brittilästen psykometriikasta kiinnostuneiden jatko-opiskelijoiden Psychometric Tests -projektissa kehitetyssä resilienssitestissä resilienssiä tarkastellaan viidellä ulottuvuudella. Niitä ovat ovat sopeutuvuus, sinnikkyys, omatoimisuus, itsekuri ja optimismi.
Tähän testiin on edellä mainittujen viiden ulottuvuuden lisäksi otettu mukaan luovuus ja huumori, sillä niidenkin yhteyttä resilienssiin on tutkittu jonkin verran.
Lue lisää luovuudesta ja resilienssistä.
Lue lisää huumorista ja resilienssistä.
Tämä testi on saanut vaikutteita edellä mainituista lähteistä ja toimii käytännön työkaluna itsesi ja resilienssin käsitteen tutkimiseen.
Kannattaa kuitenkin pohtia, voiko jokin ominaisuus tai toimintatapa – hyväkin – kääntyä äärimmilleen vietynä itse asiassa yksilön hyvinvointia vastaan. Esimerkiksi omatoimisuus on varmasti tiettyyn pisteeseen saakka hyvä asia, mutta mitä jos ei osaa pyytää apua edes silloin, kun sitä oikeasti tarvitsisi? Huumori pelastaa todella monen tilanteen, mutta mitä jos ihminen jättääkin sen varjolla vaikeat asiat käsittelemättä?
Resilienssitesti
Resilienssin ulottuvuudet tässä testissä
1. Sopeutumiskyky
Sopeutumiskyky on resilienssin ulottuvuus, joka tarkoittaa kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin ja muutoksiin, pysytellä rauhallisena vaikeissa tilanteissa sekä toipua vastoinkäymisistä. Sopeutumiskyky näkyy myös kyvykkyytenä ottaa vastaan palautetta ja selvitä tilanteissa, joissa kohtaa vastustusta.
2. Itsekontrolli
Itsekontrolli on resilienssin ulottuvuus, joka tarkoittaa ihmisen kykyä hallita tunteitaan, käyttäytymistään ja impulssejaan. Tämä näkyy muun muassa rationaalisena päätösentekona ja kykynä saattaa loppuun aloitetut tehtävät.
3. Omatoimisuus
Resilienssiä punnitaan myös omatoimisuuden ulottuvuudella. Sillä tarkoitetaan kykyä toimia autonomisesti ja ilman tarvetta saada jatkuvaa ohjausta ja palautetta toisilta. Omatoiminen yrittää ennemmin ratkaista vastaantulevan ongelman itse kuin kääntyä jonkun toisen puoleen.
4. Optimismi
Onko lasisi puoliksi tyhjä vai täysi? Onko asioilla mielestäsi taipumus ratketa parhain päin vai mennä pieleen? Resilienssin ominaisuuksista optimismi tarkoittaa tietenkin kykyä nähdä synkimmälläkin pilvellä hopeareunus. (Jokohan varmasti käytin kaikki kuluneet kielikuvat?) Optimismi tarkoittaa lisäksi tunnetta siitä, että pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja asioihin, joilla itselle on merkitystä.
5. Sinnikkyys
Sinnikkyys on resilienssiin liitetty ominaisuus, joka tarkoittaa kykyä työskennellä kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti väsymyksestä tai turhautumisesta huolimatta. Sinnikäs yleensä saattaa loppuun sen, minkä on aloittanut.
6. Luovuus
Myös luovuutta pidetään resilienssin osana. Se viittaa kykyyn tarkastella ongelmia ja asioita tuoreista näkökulmista ja olla tyytymättä valmiisiin malleihin ja ratkaisuihin. Luovuus on myös kykyä keksiä useita vaihtoehtoisia ja toisistaan poikkeavia ratkaisuja ongelmaan.
7. Huumori
Tiedetään, että huumori on yleinen selviytymismekanismi rankkaa työtä tekevien keskuudessa (esim. ensihoitajat, poliisit). Vaikka huumori on helppo nähdä resilienssin ulottuvuutena, sillä on myös kääntöpuolensa: Huumorin alle voivat peittyä vaikeat tunteet myös silloin, kun niiden käsittely muilla tavoin olisi hyödyllisempää. Resilienssin näkökulmasta kyky nauraa itselleen on huumorin tärkeä ulottuvuus.
Artikkelin kuva: Petra Lehto
Mielenkiintoista
kiva
Iha jees
samaa mieltä frenukan kanssa
samaa mieltä frenu_loverin kaa
Jee, kiva testi.
Tämä oli mielenkiintoinen testi!
Olipas mielenkiintoinen kysely 😊
Huumori ja resilienssi -linkki ei toimi.
Kiitos tiedosta! Linkki on nyt korjattu (alkuperäinen lakkasi toimimasta, mutta sama artikkeli löytyi onneksi eri lähteestä).
kiva
Hieno testi hyvin mielenkiintoinen ja Silmiä avaava kokonaisuus✝️
Kiva testi
Mielenkiintoinen testi ja testin tulos
Mielenkiintoinen. Omatoimiminen, väitän olevani sitä, mutta olen ollut duunissa, missä on pitänyt viedä iso organisaatio läpi suuren muutoksen. Silloin on pitänyt saada ihmiset yhteistyöhön joka ikinen. Tuo ei ole oikea mittari minun toiminnalle. Muutoin kuvasi 100% minua. Kiitos.
Oli aika huvittava testi. Oli kivaa nähdä itsessäni uusia puolia. Ps. En ole robotti.