Apua! Saunassani aterioi italialainen suurperhe

Päivitetty: 7.12.2021 | Julkaistu: |

Olisihan se pitänyt tietää: Kun muutosta uuteen maahan on kulunut vasta viikko ja kotimaassa juhlitaan itsenäisyyttä, ensimmäinen koti-ikävän aalto on vääjäämätön.

HEITÄ oli ainakin tusina. He täyttivät kaikki lauteet, juttelivat äänekkäästi ja viskoivat vettä sihisevälle kiukaalle. Valtava pastakulho kiersi kädestä käteen. Nauru kiemurteli paksuun höyryyn.

Minä en ollut mukana ilonpidossa. Olin raivoissani. Seisoin löylyhuoneen oven kylmemmällä puolella ja huusin pää punaisena saunani vallanneelle italialaiselle sukukokoukselle: ”Ulos sieltä! Heti ulos saunastani! Se on minun!”

Äkkiä tajusin, että kukaan ei kuullut minua, sillä olin menettänyt ääneni. Luulin huutavani, mutta oikeasti auoin suutani onnistumatta päästämään ilmoille pihahdustakaan. 

Ei tarvitse olla kummoinen keittiöpsykologi ymmärtääkseen, miksi tämä vierasta kieltä solkottava porukka oli tunkeutunut uniini: Olen ollut uudessa maassa vasta viikon, ja jo nyt ylitseni on pyyhkäissyt ensimmäinen koti-ikävän aalto. 

Syytän ajoitusta. Eilen vietettiin Suomen 104. itsenäisyyspäivää, jota tällä kertaa juhlistin lähinnä selailemalla sosiaalisen median juhlapäivän toivotuksia ja kauniita pakkaskuvia. Täällä meidän kulmillamme pilvet olivat laskeutuneet laaksoon asti ja vettä satoi kaatamalla koko päivän.  

MUTTA luulenpa, että vähintään yhtä paljon kyse on kielestä. Lyhyessä ajassa minulle on valjennut, että Italian sisämaan kylissä ei juuri puhuta toista kotikieltäni englantia – puhumattakaan tietysti suomen kielestä, jota ei puhuta missään paitsi Suomessa, Fuengirolassa ja ehkä Rodoksella. 

”Vaikka inhimillinen kokemus välillä ylittääkin kielen, on uuteen maahan muuttavan joka tapauksessa opiskeltava uudestaan maailmassa olemisen tapa.”

En ehdoitta allekirjoita Ludwig Wittgensteinin kuulua väitettä kielemme rajoista maailmamme rajoina vaan uskon, että joskus kaikkein syvin kokemus on sanojen ulottumattomissa: 

Kun valo taittuu veden pinnasta tietyllä tavalla. Kun vastasyntyneen käsi kiertyy peukalon ympärille. Kun haikea sävel piirtää viivan kesäiltaan. Silloin maailmaa eivät tulkitse aivot vaan sydän, ja kaikki yritykset typistää kokemus sanoiksi jäävät toivottoman latteiksi.

KIELIMUURI eristää silti kieltä taitamattoman uuden maan ja kulttuurin ulkopuolelle. Muuri rakoilee alussa mitättömästi ja satunnaisesti silloin, kun onnistuu tavoittamaan ystävällisen katseen tai vaihtamaan ylpeänä ensimmäiset hyvän päivän toivotukset. Buongiorno! Enimmäkseen ummikko tulokas kuitenkin seisoo paksun muurin ulkopuolella ja tuijottaa kylmiä kiviä. 

Vaikka inhimillinen kokemus välillä ylittääkin kielen, on uuteen maahan muuttavan siis joka tapauksessa opiskeltava uudestaan maailmassa olemisen tapa. Tällainenko on tyypillinen aamupala, näinkö pankkitili avataan, tämänkö väriseen astiaan laitetaan metallijäte. Tälläkö tavalla on kohteliasta rupatella naapurin rouvan kanssa. Näinkö ilmaistaan, että appelsiini maistuu juuri sopivalta sekoitukselta kirpeää ja makeaa.

Vasta silloin voi päästä mukaan saunan lauteilla järjestettäville pastakekkereille, kiuaskivien suloiseen lämpöön. 

Petra Lehto on Evermindin päätoimittaja, joka tarkkailee maailmanmenoa tovin italialaisesta pikkukaupungista käsin.

Artikkelin kuva: Carolina Cossío / Unsplash

Suloinen Sulmona -sarjan kolumnit:


Oletko sinäkin käännekohdassa?

Oletko tullut elämässäsi käännekohtaan? Tuntuuko sinulta siltä, että saatat juuri olla oppimaisillasi jotain? Millaista se on?

Kerro tarinasi Käännekohdassa-palstalla. Voit myös palata muistelemaan aiempaa tapahtumaa, joka muutti elämäsi suunnan. Evermindin kautta tavoitat 60 000 lukijaa joka kuukausi.

Lähetä tekstisi osoitteeseen kaannekohdassa (at) evermind.fi. Pidätämme oikeuden valita julkaistavat tekstit ja editoida niitä kevyesti, jos sujuvuus sitä vaatii.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit