Neuroottisuus – ailahtelevaisuutta ja varautumista pahimpaan

| | ,

Neuroottisuus on yksi viidestä suuresta persoonallisuuden piirteestä ulospäin suuntautuneisuuden, tunnollisuuden, sovinnollisuuden ja avoimuuden ohella.

Paljon neuroottisia piirteitä omaava on persoonallisuudeltaan keskimääräistä ailahtelevaisempi  ja ahdistuneisuuteen taipuvainen.

On harvinaista olla äärimmäisen neuroottinen, sillä niin neuroottisuuden kuin muiden persoonallisuuden piirteiden osalta useimmat asettuvat kahden ääripään väliin.

Neuroottinen velloo mennessä ja on huolissaan tulevaisuudesta

Neuroottinen kokee herkästi kielteisiä tunteita, kuten kateutta, vihaa, turhautuneisuutta ja mustasukkaisuutta. Persoonallisuudeltaan neuroottinen vatvoo menneitä ja murehtii tulevaa.

Pelokkaana neuroottinen tulkitsee muita helpommin tilanteet uhkaaviksi ja pienetkin vastoinkäymiset saattavat turhauttaa kohtuuttomasti. Sosiaaliset tilanteet jännittävät neuroottista ja hän myös nolostuu helposti.

Neuroottinen pelkää sairastuvansa

Koska neuroottinen tarkkailee paljon myös itseään ja tuntemuksiaan, saattaa hän kantaa ylenpalttista huolta terveydestään ja pelätä erilaisten kolotusten merkitsevän vakavaa sairautta.

Luonteeltaan neuroottinen on monesti ujo ja varautunut. Myös alemmuudentunteita ja pitkästyneisyyttä neuroottinen kokee muita herkemmin.

Muita alttiimpi erilaisille mielenterveyden ongelmille

Neuroottiset ovat muita alttiimpia mielenterveyden ongelmille, kuten ahdistuneisuudelle, masennukselle ja päihteiden väärinkäytölle. Töissäkään ei välttämättä ole kovin helppoa.

Koska neuroottisen mielen täyttää monenlainen vatvominen ja murehtiminen, heidän voi olla välillä vaikeaa pitää mielensä keskittyneenä ja tarkkaavaisena.

Neuroottisuus vähenee iän myötä

Kaiken kaikkiaan neuroottisuus on siis melkoisen kuormittava persoonallisuuden piirre. Voiko neuroottinen itse tehdä mitään neuroottisuutensa vähentämiseksi?

Neuroottisuuden on todettu vähenevän jonkin verran iän myötä, joten vanhaksi eläminen auttaa. Persoonallisuus ei muutenkaan ole täysin kiveen hakattu, joten myönteisiä muutoksia voi olla mahdollista saada aikaan esimerkiksi terapian avulla.

Toisiin ihmisiin keskittyminen auttaa

Koska neuroottisen isona ongelmana on omissa, usein kielteisissä, ajatuksissa vellominen, toisten auttaminen saattaa sekin auttaa: Kun huomio suuntautuu oman sisäisen elämänsä sijaan ulkomaailmaan ja toisiin ihmisiin, jää vähemmän aikaa vatvoa omia murheitaan.

Ihmislajin säilymisen kannalta neuroottisuudella on ollut tietty tarkoitus ja tehtävä: Silloin, kun ihmisen jokapäiväistä elämää varjosti jatkuva hengenvaara, oli vain hyvä, että oli heitä, jotka miettivät riskejä ja punoivat suunnitelmia katastrofien varalle.


Lisää persoonallisuudesta:

0 0 äänestä
Mitä pidit?
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
0
Heräsikö ajatuksia? Jätä kommentti!x
()
x