Suloinen Sulmona, sitkuni

Päivitetty: 7.12.2021 | Julkaistu: |

Olen päättänyt, että Sulmona on suloinen, vaikka en oikeastaan tiedä sitä vielä. Sen on oltava suloinen, sillä se on sitkuni. Sitku lapsi on kasvatettu, sitku työ ei enää sido yhteen paikkaan, sitku kaikki syyt jäädä on käytetty – sitten lähden. 

SITKUSTA on juuri tullut nytku, sillä viikko sitten hyppäsimme Helsingissä laivaan. Itämeri keikutti meitä ensin lempeästi vuorokauden. Sen jälkeen ajoimme Saksan ja Sveitsin poikki, ylitimme Italian pohjoisrajan, etenimme kapeaa saappaanvartta alaspäin lähes 800 kilometriä, kunnes lopulta saavuimme Pelignan laaksoon, yhteen monista Apenniinien valtavan vuoristoalueen suojaisista poimuista. 

Tässä laaksossa, L’Aquilan maakunnassa, sijaitsee suloinen Sulmona, josta on eilen tullut kotikylämme pieneksi toviksi. Haaveenamme on käyttää talvi viisaasti ja töiden lomassa etsiä ihan omaa kotia. Loppusijoituspaikkamme, joksi sitä itseni mielestä vitsikkäästi kutsun.

Mutta keitä olemme me, mietit nyt. Kuka on se, jonka kanssa uskaltaudun tähän ehkä loppuelämän kestävään seikkailuun? 

Hän on elämäni toinen ja uskoakseni viimeinen puoliso, mutta ei toinen puolisko. Sattuman johdattamana me kaksi jääräpäisen itsenäistä ja omaa vapauttamme vaalivaa löysimme toisemme nelikymppisinä. Olemme sen koommin onnistuneet tässä parisuhteeksi kutsutussa viritelmässä ilman, että mitkään ulkoiset olosuhteet olisivat koskaan sitoneet meitä yhteen. Ei ole ollut yhteistä kotia, ei yhteistä lasta, ei papin aamenta. Ainoastaan halu palata toistemme luo aina vain. 

Mitä tapahtuu, kun 51-vuotiaaksi kasvaneen naisen sitkusta tulee nytku?

HETKINEN. He siis eivät ole koskaan asuneet yhdessä, ja nyt he aikovat kokeilla sitä vieraassa maassa, ajattelet ehkä nyt. Se on totta, eikä siinä vielä kaikki. Sen lisäksi, että Italia ei ole puolisonikaan kotimaa, emme tunne maasta ketään, emmekä juuri (vielä) puhu maan kieltä. 

Olemme enimmäkseen asuneet joko eri maissa tai vähintään eri paikkakunnilla monen sadan kilometrin päässä toisistamme. Tuleeko tästä pannukakku vai päädymmekö kävelemään käsi kädessä hopeisena kimmeltävän oliivilehdon poikki elämämme auringonlaskuun? Sitäkään en vielä tiedä.

Kertooko tämä kolumnisarja siis parisuhteesta? On sen kerrottava vähän siitäkin, sillä en ole lähtenyt tälle matkalle yksin. Kirjoitanko rakkaudestakin? Kenties.

MUTTA ehkä tuleva kolumnien sarja on ennen kaikkea tutkielma siitä, mitä tapahtuu, kun 51-vuotiaaksi kasvaneen naisen sitkusta tulee nytku. Miltä haave näyttää, kun se ei enää ole pelkkä utuinen kuva vaan jotain, jota saa ja täytyy alkaa tehdä todeksi päivä kerrallaan? 

Millaista on totutella uuteen elämänvaiheeseen ainokaisen kasvettua aikuiseksi ja lennettyä pesästä? Millaisia muotoja saa lapsestaan ja maastaan irtipäästämisen haikeus, vaikeus ja helpotus? Missä ihminen on kotonaan? Kuinka monta kertaa kodin voi perustaa uudestaan? Mikä ylipäätään tekee kodin? 

Miltä haave näyttää, kun se ei enää ole pelkkä utuinen kuva vaan jotain, jota saa ja täytyy alkaa tehdä todeksi päivä kerrallaan? 

Kuinka makealta maistuu omassa kylässä, tai peräti omalla pihalla, kasvanut appelsiini? Miltä tuntuu naksauttaa auki naapurin tilalta tullut oliivipurkki? Onnistuuko italialainen ruoka ravitsemaan ruumiin lisäksi myös sielun?

Kuolema on lähempänä kuin syntymä. Voiko kaiken vääjäämätöntä keskeneräisyyttä koskaan oppia hyväksymään? Vai voisiko sen ymmärtäminen olla jopa helpotus? 

Mitä seikkailuun lähteminen tekee keski-ikäisen, päiväunelmointiin ja kaihomielisyyteen taipuvaisen naisen mielelle – ja elämälle? Mitä se vaatii?

On tullut aika hypätä tuntemattomaan ja lähteä ottamaan siitä selvää.

(Ylälaidan kuvassa näkymä työhuoneestani vuorille, joilla kuulemma käyskentelee susia ja villisikoja.)  


Oletko sinäkin käännekohdassa?

Oletko tullut elämässäsi käännekohtaan? Tuntuuko sinulta siltä, että saatat juuri olla oppimaisillasi jotain? Millaista se on?

Kerro tarinasi Käännekohdassa-palstalla. Voit myös palata muistelemaan aiempaa tapahtumaa, joka muutti elämäsi suunnan. Evermindin kautta tavoitat 60 000 lukijaa joka kuukausi.

Lähetä tekstisi osoitteeseen kaannekohdassa (at) evermind.fi. Pidätämme oikeuden valita julkaistavat tekstit ja editoida niitä kevyesti, jos sujuvuus sitä vaatii.

Lue myös:

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit