Aivot ja alkoholi – ensin on kivaa ja myöhemmin oksettaa

Viimeksi päivitetty: |

Ensimmäinen huikka ja jo muutamaa minuuttia myöhemmin olo on mahtava! Muutamaa juomistuntia myöhemmin se on kaikkea muuta.

Alkoholi (etanoli) on keskushermostoon vaikuttava, lamaannuttava myrkky. Lievimmillään alkoholin vaikutus tuntuu rentoutena ja huolien tilapäisenä hälvenemisenä. Pahimmillaan alkoholi vaurioittaa aivoja pysyvästi.

Malja tai kaksi nostaa ilon pintaan

Sen lisäksi, että alkoholi lamaannuttaa, se voi lisätä alakuloa ja ärtyneisyyttä ja löytyä myös masennuksen taustalta.

Jos alkoholin käytön seuraukset ovat näin karut, miksi ihmeessä sitä sitten juodaan?

Alkoholi on varsinainen monitaituri, mitä sen vaikutuksiin tulee. Ensimmäinen kalja tai kuoharilasillinen tuntuu erityisen hykerryttävältä siksi, koska ensi töikseen alkoholi lisää mielihyvähormoni dopamiinin eritystä aivoissa.

Naurattaa, laulattaa, maailma on kaunis ja elämässä on kaikki hyvin. Hetken.

Sammallusta, jankkausta ja hoipertelua

Dopamiinin lisäksi alkoholi vaikuttaa niin hermosolujen toimintaa jarruttaviin (mm. GABA) kuin kiihdyttäviin (mm. glutamaatti) välittäjäaineisiin.

Jos juon vielä lisää, ehkä tähän iltaan mahtuu vielä toinen nousuhumala! Toive on useimmiten turha.

Jarruttavien välittäjäaineiden vaikutus voimistuu ja kiihdyttävien puolestaan hidastuu. Puhe alkaa sammaltaa, liikkeet hidastuvat ja muuttuvat haparoiviksi, tarkkaavaisuus kärsii, ajatus tahmaa, jankutusvaihde jää päälle.

Ensimmäisen lasillisen nostattama mielihyvä on enää pelkkä kaunis muisto, mutta juuri sen muiston innoittamana saatamme jatkaa juomista välittömistä haittavaikutuksista huolimatta.

Jos juon vielä lisää, ehkä tähän iltaan mahtuu vielä toinen nousuhumala! Toive on useimmiten turha.

Lue myös: Vagushermo rauhoittaa elimistösi

Ajan myötä haitat kasvavat ja mielihyvä jää kokematta

Mitä useammin ja mitä runsaammin alkoholia käytämme, sitä suuremmat ovat haitat. Myös dopamiinivaikutus heikkenee, minkä seurauksena alkoholin aiemmin tuoma mielihyväpiikki jää kokematta.

Kun alkoholia käytetään pitkään ja runsaasti, aivosolut alkavat kuolla. Persoonallisuus saattaa sen myötä muuttua, seuraa muistivaikeuksia ja tiedon prosessointi hidastuu. Päättelykyky heikkenee.

Myös motoriikka kärsii: Pikkuaivot, jotka säätelevät liikkeiden koordinaatiota ja tasapainoa, vaurioituvat, sillä alkoholi aiheuttaa niissä solumassan vähenemistä.

Runsas alkoholin käyttö nostaa myös verenpainetta, altistaa diabetekselle ja on riskitekijänä myös muun muassa halvauskohtausten, sydämen vajaatoiminnan ja dementiaan sairastumisen taustalla.

Erityisen haitallista nuorten aivoille

Alkoholi ei ole hyväksi kenenkään aivoille, mutta erityisesti nuorten aivot ovat vaarassa. Alkoholi rappeuttaa nuoren etuaivokuorta, hippokampusta ja valkoista ainetta.

Aivojen kypsymisprosessi häiriintyy, impulsiivisuus lisääntyy ja riski alkoholiriippuvuuden kehittymiselle kasvaa. Muisti ja oppimiskyky voivat toistuvan ja runsaan juomisen seurauksena vaurioitua pysyvästi.

Ikääntyessä alkoholin sietokyky heikkenee

Niin ikään kun vanhenemme, siedämme alkoholia huonommin kuin nuorempana.

Ikääntyessä elimistön vesipitoisuus pienenee ja rasvan osuus kasvaa, jolloin alkoholin jakaantumistilavuus pienenee ja pitoisuudet kasvavat. Myöskään maksa ja munuaiset eivät enää toimi yhtä tehokkaasti kuin ennen.

Lue myös: Ikävuodet karttuvat ja aivot vanhenevat – kuinka käy ajattelun?

Tipattomalle? Näin hyödyt

1. Pysähdyt arvioimaan alkoholin käyttöäsi

Pieni paussi alkoholin käytön rutiineihin auttaa katsomaan omaa kulutusta käsivarren mitan päästä. Olenko vielä vähäisen riskin kohtuukäyttäjä vai onko perjantailasillisesta vaivihkaa kasvanut kokonainen pullo? Ajatteletko alkoholia tipattomalla ollessasi päivittäin? Mitä se kertoo suhteestasi alkoholiin?

2. Unen laatu paranee

Alkoholi on tunnettu unihäirikkö. Runsas juominen johtaa ennemminkin sammumiseen kuin palauttavaan uneen. Alkoholi rikkoon unen rakenteen, tekee unesta pinnallisempaa ja lisää myös riskiä uniapneaan. Humalahakuinen juominen lisää myös unettomuuden riskiä niin, että alkoholin nauttimista seuraavana päivänä uni ei välttämättä tulekaan helposti. Kuukaudessa näistä haitoista ehtii päästä hyvin eroon.

Lue myös: Miten saada unta? 7 vinkkiä Nukkumatin houkuttelemiseksi

3. Alakuloisuus hellittää

Alkoholin säännöllinen käyttö voi vetää mielen matalaksi ja jopa sairastuttaa masennukseen. Tipaton antaa mielelle mahdollisuuden toipua ja katkaisee negatiivisen kierteen.

4. Minä tein sen! Pääset iloitsemaan onnistumisesta

Jos onnistunut tipattomassasi, jälkikäteen olo on kuin voittajalla – minä tein sen! Usko itseen  kasvaa: kun selviää yhdestä haasteesta, ehkäpä selviää myös monesta muusta. Mitä jos tipatontakin jatkaisi vielä vähän pidempään?

5. Opit uusia tapoja käsitellä vaikeuksia, haasteita – ja juhlan paikkoja

Rankka viikko töissä, nyt tarvitaan lasi punkkua. Pesukone ja auto hajosivat samana päivänä– tästä ei selviä kaljatta. Synttärit ja uusi työpaikka– nyt skoolataan!

Kun alkoholi on poissa kuvioista, joudut (tai pääset) keksimään toisenlaisia tapoja selvitä stressaavista päivistä ja juhlistaa merkkipäiviä. Ehkä stressi haihtuukin tehokkaammin lenkkipolulla? Juhlapäivänä onkin oikeastaan hauskempi mennä vaikka teatteriin tai syödä vanhaa kunnon kermakakkua.

Ja jos alku tuntuu vähän takkuiselta…

Lehdistä voi tämän tästä lukea mahtavia valaistumistarinoita ihmisistä, jotka ovat jättäneet alkoholin taakseen. He hehkuttavat – ja hehkuvat – hyvää oloaan, makeita uniaan, kirkasta ajatuksenjuoksuaan ja ihoaan ja kaikkea muutakin hyvää ja kaunista, mitä tipattomuus on tuonut heidän elämäänsä.

Lue myös: Elämäntaparemontissa pelkkä tahdonvoima ja haluaminen eivät riitä. 

Itsestä ei vaan tunnu ollenkaan samalta. Tipatonta on takana jo yli viikko ja enimmäkseen olo on ärtynyt ja äkäinen. Ihan turhaa koko touhu?

Ei suinkaan. Pahantuulisuudelle on luonnollinen selitys. Alkoholi saattaa näytellä elämässäsi pienehköä, mutta kuitenkin toisaalta merkittävää roolia rentouttajana, saunakaverina, juhlan kruununa ja vähän parempana ruokajuomana.

Ja nyt kaikki tuo on poissa. Alkoholin jättämä aukko stressaa aluksi, mutta ajan myötä helpottaa sitä mukaa, kun löydät uusia saunakavereita ja erilaisia tapoja rentoutua ja juhlia.

Omia juomatapojaan voit tutkiskella tekemällä Päihdelinkin mielenkiintoisen Juomatapatestin.

Lähteet:
Tiede: Alkoholi humauttaa aivot pilviin
Päihdelinkki: Alkoholi ja aivot
Potilaan Lääkärilehti: Alkoholi ja nuoret aivot
Aivoliitto: Kohtuullisuus on aivojen etu
Forbes: What alcohol really does to your brain

Kommentit ennakkomoderoidaan eli julkaistaan vasta sen jälkeen, kun toimitus on ne ensin hyväksynyt. Joskus siihen voi kulua useampi päivä, mutta jos kommettisi on asiallinen, se julkaistaan kyllä.

Tilaa
Ilmoitus
guest
1 Kommentti
vanhimmat
uusimmat eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Amanita
Amanita
4 vuotta sitten

Miksi helvetissä sitä lenkkipolkua tai salia aina tarjotaan tilalle? Se ei ole jokaisen alkkiksen juttu, todellakaan