Big Five -persoonallisuustesti

Julkaistu: |

Big Five on yksi laajimmin hyväksytyistä ihmisen persoonallisuutta kuvaavista malleista. Big Five -persoonallisuustesti kertoo, kuinka paljon sinusta löytyy kutakin persoonallisuuden piirrettä – avoimuutta, tunnollisuutta, ekstroversiota, sovinnollisuutta ja neuroottisuutta.

Tee Big Five -persoonallisuustesti:

1. Olen juhlissa yleensä huomion keskipisteenä.
2. En juurikaan ole huolissani toisista ihmisistä.
3. Olen aina hyvin valmistautunut.
4. Stressaannun helposti.
5. Minulla on runsas sanavarasto.
6. En ole erityisen puhelias.
7. Ihmiset kiinnostavat minua.
8. Jätän tavarani levälleen ympäriinsä.
9. Useimmiten oloni on rento.
10. Minun on vaikea ymmärtää abstrakteja ideoita.
11. Tunnen oloni rentoutuneeksi toisten seurassa.
12. Olen toisinaan loukkaava muita ihmisiä kohtaan.
13. Kiinnitän huomiota yksityiskohtiin.
14. Monet asiat huolestuttavat minua.
15. Minulla on vilkas mielikuvitus.
16. Pysyttelen mielelläni taka-alalla.
17. Suhtaudun myötätunnolla toisten tunteisiin.
18. Sotken asioita.
19. Mieleni on harvoin maassa.
20. Abstraktit ideat eivät kiinnosta minua.
21. Toimin usein keskustelujen aloittajana.
22. Muiden ongelmat eivät kiinnosta minua.
23. Hoidan velvollisuudet viivyttelemättä.
24. Keskittymiskykyni häiriintyy helposti.
25. Minulla on mahtavia ideoita.
26. Minulla ei juurikaan ole sanottavaa.
27. Minulla on herkkä sydän.
28. Unohdan usein laittaa tavarat paikoilleen käytön jälkeen.
29. Menen helposti poissa tolaltani.
30. Minulla ei ole erityisen vilkas mielikuvitus.
31. Juhlissa puhun paljon monien eri ihmisten kanssa.
32. En ole erityisen kiinnostunut muista ihmisistä.
33. Pidän järjestyksestä.
34. Mielialani vaihtelevat usein.
35. Olen nopea hoksaamaan asioita.
36. En halua vetää huomiota puoleeni.
37. Varaan aikaa toisille ihmisille.
38. Välttelen velvollisuuksiani.
39. Mielialani ailahtelevat usein.
40. Käytän paljon vaikeita sanoja.
41. Minua ei haittaa, jos päädyn huomion keskipisteeksi.
42. Samastun muiden tunteisiin.
43. Noudatan mielelläni aikatauluja.
44. Ärsyynnyn helposti.
45. Vietän paljon aikaa asioita pohdiskellen.
46. Olen hiljainen tuntemattomien seurassa.
47. Toiset ihmiset rentoutuvat seurassani.
48. Töissä vaadin itseltäni paljon.
49. Olen usein melankolinen.
50. Pursuan ideoita.

Lähteet:

Big Five -konsepti perustuu seuraavaan työhön:
Goldberg, L. R. (1992). The development of markers for the Big-Five factor structure. Psychological Assessment, 4, 26–42.

Evermindin Big Five -testi perustuu IPIP-väittämistä valikoituihin väittämiin (public domain). Testin 50 väittämää ovat samat kuin NerdOrgin vapaaseen käyttöön luomassa testissä. Suomeksi väittämät on kääntänyt Petra Lehto. Käännösten tieteellistä pätevyyttä ei ole testattu. Muista siksi, että tämä testi ei tällaisenaan sovellu tieteelliseen tutkimustyöhön. Lisäksi on tärkeää muistaa, että mikään persoonallisuustesti ei pysty tarjoamaan tyhjentävää kuvaa sinusta ihmisenä.

Kuva: David Pisnoy


Kirjoittajan kuva
Kirjoittaja
Kirjoittaja
Kirjoittaja
Petra Lehto
Evermindin perustaja ja tiedeviestijä, joka on kirjoittanut ihmismielestä 10 vuotta ja viestintätieteiden ja valokuvauksen lisäksi opiskellut muun muassa psykologiaa Jyväskylän yliopistossa ja neurotiedettä Lontoon King’s Collegessa.

Sallittu kommentin pituus on 30–1000 merkkiä. Kommentit ennakkomoderoidaan eli julkaistaan vasta sen jälkeen, kun toimitus on ne ensin hyväksynyt. Joskus siihen voi kulua useampi päivä.

guest
61 Kommenttia
vanhimmat
uusimmat eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Kartsa
Kartsa
4 vuotta sitten

Mielenkiintoinen testi

Cana
Cana
4 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  Kartsa

On joo

Kusipää
Kusipää
4 vuotta sitten

Lol oon psykopaatti

...
...
2 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  Kusipää

Oletpas erilainen🙄

LOL
LOL
4 vuotta sitten

Testitulos pitää paikkaansa! 🙂

Ulkopuolinenmaahantulija420
Ulkopuolinenmaahantulija420
4 vuotta sitten

ei pidä paikkaansa mitä perkelettä

Santtu saaresta
Santtu saaresta
4 vuotta sitten

Tein koska yritän etsiä itseäni. Tämä vahvisti näkemystäni minusta.

ALFFA22
ALFFA22
4 vuotta sitten

Miks tää kysely sano et mun pitää mennä lääkäriin mahdollisimman nopeasti?

mc cheese
mc cheese
4 vuotta sitten

bababoey

nuka 20
nuka 20
4 vuotta sitten

Ihan kiva testi

Peruna
Peruna
4 vuotta sitten

huutista, muute iha hyvä psykan tunti 😀

Pataatti
Pataatti
2 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  Peruna

mullaki

inkivääri
inkivääri
2 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  Pataatti

mulla ei 😀

lll
lll
4 vuotta sitten

Tulossivun tiedot poistuvat, jos painaa ulottuvuuteen liittyvää linkkiä. Uusi välilehti ei avaudu

(nimimerkki muutettu)
(nimimerkki muutettu)
4 vuotta sitten

no jopas

~Meri~
~Meri~
3 vuotta sitten

Ihmettelen sitä miksi tämä on big five ja miksi tässä on juuri nämä viisi persoonallisuuden piirrettä varsinkin sitä kun tässäkin taas pidetään ekstroverttiä jotenkin introvertin yläpuolella ja vielä enemmän sitä kun tässä on vaan ekstrovertti kun itse oon ambivertti. Ekstroverttiä, neuroottista ja tunnollista tuli suunnilleen samat määrät ja sovinnollista enemmän ja kaikkein eniten tuli avoimuutta uusille kokemuksille seikkailija kun oon ja enneagrammitestissäkin tuli aika paljon seikkailijaa.

SPurdo
SPurdo
3 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  ~Meri~

Hei Meri,
ihminen on laumaeläin ja on siten olennaista, että toimimme mahdollisimman sosiaalisesti. Ei ole sattumaa, että sosiaalisuus on erittäin hyvä mittari menestymiselle jo lapsen ollessa nuori. Täten on ihan korrektia että ekstrovertti on jonkinlaisessa hierarkiassa ”ylempänä” kuin introvertti.

Ellu
Ellu
3 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  ~Meri~

Kyseisessä testissä ekstroverttiudella tarkoitetaan muunmuassa lämminhenkisyyttä, seurallisuutta, itsevarmuutta, aktiivisuutta, jännityshakuisuutta ja iloisuutta. Eikä tässä tarkoiteta, että joko omaat piirteitä tai et (mm. introverttiuus), vaan kuinka matala tai korkea taipumus ekstroverttiuuteen on: eli ääripäät eivät tarkoita suoraan positiivista tai negatiivista.

Tiso
Tiso
3 vuotta sitten

Testissä ei ole mitään erikoista, olisi kyllä kiva kuulla jokin syvällisempi vastaus, mutta siihen sitten vaaditaan täydellisempi ohjelma.

Anzku
Anzku
3 vuotta sitten

Ei toiminut tämä testi valitettavasti. Tulokset olivat joka kohdassa 0/50.

Satu
Satu
3 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  Petra Lehto

Edelleen tuli joka kohtaa 0/50

Testailijatyyppiä
Testailijatyyppiä
3 vuotta sitten

Miksi testi ei toimi? Kun lähetän vastaukset niin sivu ilmoittaa ”Nonce Validation failed!” Tein aiemmin ja toimi ongelmitta.

ana
ana
3 vuotta sitten

Big five on ainut todella tutkittu ja toimiva persoonallisuustesti. Mikään arvo ei ole itsessään hyvä tai paha, mutta kaikista heikkouksistakin voi saada vahvuuksia. Kun tuntee itsensä niin voi todella kehittyä elämässään.

caca
caca
3 vuotta sitten

äikän ope pakotti tekemään

joku
joku
3 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  caca

mun ope pakotti

Joku
Joku
2 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  joku

sama

joku toinen
joku toinen
2 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  Joku

sama

joulupukki
joulupukki
2 vuotta sitten
Vastaus kommentoijalle:  joku toinen

sama

Robotti
Robotti
3 vuotta sitten

En oo varma.

Leivänpaahdni
Leivänpaahdni
3 vuotta sitten

Kiva testi

Zara
Zara
3 vuotta sitten

Ok

karita alasmaa
karita alasmaa
3 vuotta sitten

hyvä testi

Kukkuu
Kukkuu
3 vuotta sitten

Iha jees 6/5 toimii

Jeremias Ollilainen
Jeremias Ollilainen
3 vuotta sitten

PULLOSILMÄKERMIITTI

mersumies
mersumies
2 vuotta sitten

Hieno testi

mersumies
mersumies
2 vuotta sitten

erinomainen testi

Speedy
Speedy
2 vuotta sitten

On se psyka1 aika krazy

Marita
Marita
2 vuotta sitten

Mielenkiintoinen testi, jonka tulos oli samansuuntainen kuin oma arvioni itsestäni.

Asshole
Asshole
2 vuotta sitten

Tein tän ihan turhaan, ei toiminu. Paska.

Päivi
Päivi
2 vuotta sitten

Tää oli hauska!

Muhamatti666
Muhamatti666
2 vuotta sitten

En tiiä on vähä outo testi en tajuu jotai juttuja?

sipah
sipah
2 vuotta sitten

Moikka, testi oli hyvin avartava

Maatissi
Maatissi
2 vuotta sitten

Neuroottisuuteni tuli tunnistetuksi erittäin hyvin.

MetsienMies
MetsienMies
1 vuosi sitten

suurin piirten pitää paikkansa. mielenkiintosta dataa minusta.

venni sinisalo
venni sinisalo
1 vuosi sitten

meidän opo pakotti tekemään

B22
B22
11 kuukautta sitten

HYVÄ!!
UWU
<3
😀

BellaTollo
BellaTollo
7 kuukautta sitten

tehtiin nelja_kasin kaa tää testi, ihan on hyvä

Amanita
Amanita
4 kuukautta sitten

Aikas hyvä testi.. kun muistaa olla IHAN rehellinen😄

jamal
jamal
3 kuukautta sitten

oli aika mid koulu pisti tekee

Henri
Henri
3 kuukautta sitten

Jotenkin tietoisuudesta käsin eläminen laittaa nämä testit hyvin toisenlaiseen valoon. (riippuu siis aina siitä mistä näkökulmasta itseään missäkin tarkastelee ja miten päättää toimia) onko se sitten metakognitio vai panpsykismi tai muuten vaan hukassa. Mene ja tiedä.

Lihapulla
Lihapulla
3 kuukautta sitten

PS05 fireee 🔥🔥🔥

SOMEONE
SOMEONE
2 kuukautta sitten

Testi oli ihan Ok mutta oli vaikeita sanoja. Vois olla helpompaa!

Nurzi
Nurzi
2 kuukautta sitten

Osittain piti paikkansa . Koen kuitenkin etten ole kovin mielelläni missään juhlissa tai tilaisuuksissa mitenkään mielelläni. Muuten hyvä.

ultsi
ultsi
2 kuukautta sitten

Ekstroversio: 45/50Ekstrovertit ovat mielellään toisten kanssa tekemisissä, sillä muut ihmiset ja vuorovaikutus heidän kanssaan innostaa heitä ja tuo heille energiaa Myös ekstroverttien omaa käyttäytymistä leimaa energisyys ja iloisuus. Lue lisää: Ulospäin suuntautunut on ihmisiin ja maailmaan kallellaan
Sovinnollisuus: 50/50Sovinnollisuus on persoonallisuuden piirre, joka näkyy ystävällisyytenä, avuliaisuutena ja sympaattisuutena. Jos ihminen ei ole erityisen sovinnollinen, hän ei ota toisia huomioon, on kriittinen vastarannankiiski ja pahimmillaan jopa vihamielinen ja tunteeton. Lue lisää: Sovinnollisuus on ystävällistä ja rakentavaa huomaavaisuutta
Tunnollisuus: 42/50Tunnollisuus näkyy ihmisessä työteliäisyytenä, ahkeruutena ja päämäärätietoisuutena. Vastuunotto ja luotettavuus on tunnolliselle ominaista. Myös sääntöjen noudattaminen on tunnolliselle tärkeää. Lue lisää: Tunnollisuus on harkitsevaisuutta, ahkeruutta ja aikataulutusta
Neuroottisuus: 14/50Neuroottinen kokee herkästi kielteisiä tunteita, kuten kateutta, vihaa, turhautuneisuutta ja mustasukkaisuutta. Persoonallisuudeltaan neuroottinen vatvoo menneitä ja murehtii tulevaa. Lue lisää: Neuroottisuus on ailahtelevaisuutta ja varautumista pahimpaan
Avoimuus uusille kokemuksille: 36/50Avoimuus uusille kokemuksille voi näkyä mielikuvituksen rikkautena. Avoin herkistyy esteettisten kokemusten äärellä. Avoimuus tarkoittaa myös avoimuutta myös omille tunteille ja tuntemuksille. Lue lisää: Avoimuus on uteliaisuutta niin ulkoisille kuin sisäisille kokemuksille

Kurkku
Kurkku
1 kuukausi sitten

Ihan ok testi

skibidi
skibidi
1 kuukausi sitten

tuff testi