Suomessa on totuttu ajattelemaan, että kohtuullinen määrä kahvia raskaana ei haittaa kehittyvää sikiötä. Tuore tutkimus Yhdysvalloista osoittaa, että saatamme olla väärässä.
Rochester Medical Center -yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että raskauden aikana nautittu kofeiini voi muuttaa sikiön hermoratoja ja johtaa erilaisiin käyttäytymisen häiriöihin myöhemmin lapsuudessa.
Muutoksia radastoissa, jotka yhdistävät aivoalueita toisiinsa
Tutkimuksessa analysoitiin tuhansien 9- ja 10-vuotiaiden lasten aivokuvia. Kuvat paljastivat rakenteellisia muutoksia aivoissa niillä lapsilla, jotka olivat sikiöaikana altistuneet kofeiinille.
Aivokuvissa näkyi selkeitä muutoksia lasten aivojen valkoisen aineen radastoissa niillä lapsilla, joiden äidit olivat juoneet kahvia tai käyttäneet muita kofeiinipitoisia tuotteita raskausaikana. Valkoinen aine yhdistää eri aivoalueita toisiinsa.
”Vaikutukset ovat sen verran pieniä, että niistä ei seuraa vakavia psykiatrisia häiriöitä. Silti havaitsemamme muutokset käyttäytymisessä ovat selkeitä. Siksi raskausaikana nautitun kofeiinin pitkäaikaisvaikutuksiin kannattaa suhtautua vakavasti”, Rochester Medical Center -yliopiston neurotieteellisen instituutin johtaja John Foxe sanoo.
Käytösongelmia, tarkkaavaisuuden häiriöitä, ylivilkkautta
Kofeiinille sikiöaikana altistuneilla lapsilla havaittiin erilaisten käyttäytymisongelmien lisäksi ylivilkkautta sekä ongelmia tarkkaavaisuudessa.
”Huomionarvoista tutkimuksessamme on, että olemme paljastaneet biologisen rakenteen, joka näyttää erilaiselta sikiöaikana kofeiinille altistuneiden keskuudessa”, väitöskirjatutkija ja tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja Zachary Christensen sanoo.
Sikiöltä puuttuu kofeiinin pilkkomiseen tarvittava entsyymi
Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että kofeiinilla voi olla kielteisiä vaikutuksia raskausaikana. Sekin tiedetään, että sikiöllä ei ole kofeiinin pilkkomiseen tarvittavaa entsyymiä.
Tuoreen tutkimuksen valossa näyttää siltä, että kofeiinilla saattaa lisäksi olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen aivojen kehitykseen.
Muutosten tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä
Tutkijat eivät tiedä, missä vaiheessa raskautta aivojen rakenteelliset muutokset tapahtuvat.
Siksi ei ole myöskään mahdollista sanoa, onko yksi raskauskolmannes haitallisempi kuin toinen kofeiinin nauttimisen kannalta.
Raskausajan suositus: korkeintaan kaksi pientä kuppia kahvia päivässä
Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on hiljan kiristänyt raskausajan kofeiinin saantia koskevaa suositustaan.
Siinä missä ennen kahvin juonti suositeltiin rajaamaan kolmeen kuppiin, nykysuositus on korkeintaan kaksi 1,5 desilitran kupillista päivässä.
Koska kahvia juodaan enää harvoin pienistä isomummonaikaisista kupeista, päivän sallittu 3 desilitran annos täyttyy helposti jo yhdestä reilunkokoisesta mukillisesta.
Lähde: Brain changed by caffeine in utero, study finds
Tutkimusviite: Christensen, Z. P., Freedman, E. G., & Foxe, J. J. (2021). Caffeine exposure in utero is associated with structural brain alterations and deleterious neurocognitive outcomes in 9–10 year old children. Neuropharmacology, 186, 108479.
Artikkelin kuva: Devin Avery/Unsplash