Sähellän ja läkähdyn eli kun toimeen tarttuminen sakkaa

Päivitetty: 14.9.2021 | Julkaistu: |

Saatan olla vanttera voimapussi ja Jukolan Jussikin, mutta työni on välillä pelkkää sohellusta. 

SYYSKAUSI – ahkeruuden kausi – on aluillaan. Lomat on lusittu, kuten valloittavasti sanotaan, ja on aika tarttua toimeen. 

Omassa työelämässäni alkoi tänä syksynä uusi aika, kun päätin keskittyä kunnolla tähän rakkaimpaan –eli perustamani Evermind-sivuston kokoaikaiseen pyörittämiseen. 

VIRALLISTIN asian perustamalla Mielentietotalo Evermindin, ja nyt on enää muutama yksityiskohta hoitamatta. 

Minun ei tarvitse kuin etsiä kiinnostavia aiheita ja kirjoittaa, kunnes sormeni vuotavat verta. Kasvattaa sosiaalisen median kanavia, koukuttaa ja saada aikaan niin sanottua pöhinää.

Säätää sivuston tekniikkaa, hioa hakukoneoptimointistrategiaa, etsiä ja testata erilaisia ansaintakeinoja ja haalia yhteistyökumppaneita.

Ja opetella sietämään sitä ärsyttävää tyyppiä, joka aamuyöllä kolmelta kuiskii korvaani, että tämä ei tule koskaan onnistumaan.

LYHYESTI sanottuna lienen melko tyypillinen intoa puhkuva ja tekemiseensä palavasti suhtautuva pienyrittäjä.

Ja koska meitähän tässä maassa riittää, uskallan myös väittää, että tuskin olen ainoa, joka juuri tälläkin hetkellä prokrastinoi sydämensä kyllyydestä samalla, kun takaraivossa vellovat ne tuhat ja yksi tehtävää, jotka odottavat niin priorisointia kuin toimeen tarttumista. 

MIKÄ avuksi? Ajan- ja elämänhallinnan oppaista voin vähällä vaivalla tiivistää ainakin seuraavaa: 

Ala käyttää kalenteria, blokkaa itseltäsi kissavideot, Facebook ja pääsy pyykinpesukoneelle (jos työskentelet kotona), opettele tomaattitekniikka, vaiheista ja aseta välitavoitteita, lataa ajanhallintasovellus, keksi itsellesi parhaiten sopivat kepit ja porkkanat (sähköisku? aamusuklaa?) sekä ota käyttöön ainakin käsitekartta, unelmakartta ja aarrekartta. 

Kun tarpeeksi energisesti touhuan kalenterin täyttämisen, sovellusten lataamisen ja karttojen askartelun parissa, alkaa kummasti tuntua siltä, että hommahan tosiaan etenee. Aarrekarttaankin on liimattu jo appelsiinipuu, mojito, Paul Rudd ja auringonlasku Azoreilla. Toimii!

MIKSIKÖ muuten kirjoitan alussa vantterasta voimapussista ja Jukolan Jussista?

Kyseessä on lähes puolen vuosisadan takainen populaarikulttuurinen viittaus, jonka me x-sukupolviset ja sitä vanhemmat tiedämme niin hyvin, että heti alkaa pään sisällä kuulua tuttu läähätys. 

Kolumnin aiheeseen Läähätän ja läkähdyn -niminen tarttuva iskusävelmä ei liity muutoin kuin, että se on soinut päässäni koko päivän ja päätyi siksi otsikkoon muokattuna modernin työelämän henkeen sopivaksi. 

UUTTAKIN kappaleesta opin. Penkoessani laulun taustoja kolmatta tuntia – kuten kunnon tutkivan journalistin kuuluukin – selvisi, että kyseessä ei olekaan alun perin suomalainen vaan ranskalainen kappale. Sen äänitti vuonna 1972 muuan Robert Donat nimellä Je ne suis pas un garçon facile.

Jos sinua alkoi kiinnostaa yhtä paljon kuin minua, kuinka hienostuneelta tarkalleen ottaen mahtaa kuulostaa ranskaksi tämä Markku Karjalaisen Suomessa tunnetuksi tekemä kappale, voin ilokseni kertoa, että ajan patinoima ranskalaisversio löytyy YouTubesta. Niin juuri, siitä samasta paikasta, jonne ei oikeastaan saisi mennä kiellettyjen kissavideoiden vuoksi. Jos kuitenkin tämän yhden kerran.

MUTTA heti sen jälkeen oikaistaan ryhti, tarkennetaan missio, käynnistetään fokuskello ja tartutaan toimeen. Ihan varmasti heti huomenna.

Lisää kolumneja:

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit