Ihminen on sosiaalisessa mediassa kuin rotta Skinnerin laatikossa

Päivitetty: 29.3.2021 | Julkaistu: |

Rotat oppivat toivottua käyttäytymistä makupalojen voimalla. Ihminen koukuttuu sosiaaliseen mediaan digitaalisten ”makupalojen”, tykkäysten, voimalla. Asia selviää tuoreesta tutkimuksesta, jossa analysoitiin yli miljoona sosiaalisen median julkaisua.

Tykkäysten määrä ohjaa selkeästi ihmisten aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa, selviää tuoreesta yli miljoona sosiaalisen median julkaisua analysoineesta, usean yliopiston yhteistyössä toteuttamasta tutkimuksesta.

”Sosiaalisen median käyttö noudattelee tyypillistä palkitsemisella vahvistettavan oppimisen kaavaa”, professori David Amodio New Yorkin yliopistosta sanoo. 

Vuonna 2019 yli 4 miljardia ihmistä vietti keskimäärin useita tunteja päivässä eri sosiaalisen median alustoilla, kuten Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä. 

Sosiaalisen median käyttöä on jo tutkittu paljon, mutta monesti keinot ovat perustuneet käyttäjien itsensä huomioihin omasta käyttäytymisestään eivätkä niinkään määrälliseen observointiin ja analysointiin. 

Näin ollen täsmälliset vaikuttimet sosiaalisen median runsaan käytön taustalla ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Palkitseminen innostaa julkaisemaan enemmän

Tutkijat New Yorkin, Bostonin ja Zürichin yliopistoista sekä Ruotsin Karoliinisesta instituutista testasivat, miten palkitsemiseen perustuvan oppiminen selittää sosiaalisen median käyttöä. 

Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa analysoitiin yli miljoona sosiaalisen median päivitystä yli 4000 käyttäjältä. 

Tietokonemallinnuksen avulla tutkijat pystyivät todentamaan, että sosiaalisen median käyttöä ajavat samat periaatteet, jotka ajavat rottia painamaan vipua ja maksimoimaan makupalojen määrän niin sanotussa Skinnerin laatikossa. 

Tutkimukseen osallistuneet julkaisivat sitä enemmän, mitä enemmän heidän julkaisuistaan tykättiin. 

Laatikko on välineellisen ehdollistumisen isän, B. F. Skinnerin luoma työkalu, jonka avulla tutkitaan, kuinka rottien ja hiirten käyttäytymistä pystytään ohjaamaan rangaistuksin ja palkkioin. 

Analyysissä selvisi, että ihmiset ajoittavat julkaisunsa saamiensa tykkäysten määrän mukaan. Paljon tykkäyksiä saaneiden julkaisujen jälkeen oltiin aktiivisempia, kun taas vähemmän tykkäyksiä saaneet päivitykset vähensivät julkaisemisen määrää. 

Ihmiset siis pyrkivät maksimoimaan saamiensa tykkäysten määrän samaan tapaan kuin Skinnerin laatikon rotat pyrkivät maksimoimaan saamiensa makupalojen määrän. 

Tutkimus auttaa kehittämään keinoja pakonomaisen käytön hillitsemiseksi

Tietokonemallinnuksen tulokset vahvistettiin online-kokeella, jossa kokeeseen osallistuneet saivat julkaista hassuja kuvia, meemejä ja lausahduksia samaan tapaan kuin jollain oikealla sosiaalisen median alustalla. 

Myös tässä kokeessa osallistujat julkaisivat sitä enemmän, mitä enemmän heidän julkaisuistaan tykättiin. 

Tykkäysten metsästäminen sosiaalisessa mediassa ajaa pahimmillaan elävän elämän sosiaalisten suhteiden – ja joskus myös muiden tarpeiden, kuten syömisen ja nukkumisen – ohi. 

”Tutkimuksemme tulokset auttavat ymmärtämään, miksi sosiaalinen media hallitsee niin monen ihmisen jokapäiväistä elämää. Tulosten pohjalta pääsemme myös kehittämään keinoja sosiaalisen median ylenpalttisen käytön hillitsemiseksi”, tutkimuksen pääkirjoittaja Björn Lindström sanoo.

Lähde: NYU
Tutkimusviite: A computational reward learning account of social media engagement
Artikkelin kuva: Robin Worrall


Miltä tuntui jättää Facebook lähes 14 aktiivisen vuoden jälkeen?

Liityin Facebookiin toukokuussa 2007. Alusta lähtien olin innoissani ja myyty. Kuinka mahtavaa olikaan päästä seuraamaan kavereiden arkisia edesottamuksia ja jakamaan omia!

Petra Lehto
Petra Lehto

Vuosien saatossa Facebookista tuli kiinteä osa elämääni. Siitä kehkeytyi vähän kuin yksi suuri kollektiivinen kaveri, kavereiden representaatio, joka kulki mukanani kaikkialle ja jolle näytin parhaimmat lomakuvani ja lauoin osuvimmat sutkaukseni. 

Monesti huomasin ajattelevani elämääni statuspäivityksinä silloinkin, kun tilanteet jäivät raportoimatta: 

Miten kertoisin muille juuri tästä hetkestä, kun lapsen taikuritarvikelaatikon tekosilmä tukki pölynimurin? Millaisen kuvan saisin tästä aamiaisesta tässä mökkimaisemassa? Mitä sukkelaa sanoisin tuosta ilmiselvästi umpihumalaisesta suomalaispariskunnasta kreikkalaisessa merenrantaravintolassa? 

Joskus mietin huvikseni, millaiselta Facebook-julkaisuni näyttäisivät tai kuulostaisivat, jos en yhtään suodattaisi. Absurdeilta, kauheilta, naurettavilta, ihanilta.

Vähitellen Facebook-leikkikenttä alkoi kyllästyttää. Huomasin selaavani päivitysten virtaa tympääntyneenä, mutta kuitenkin aina vain toivoen, että seuraava pyyhkäisy toisi näkökenttääni jotain hienoa ja innostavaa. 

Aallonpohjan saavutin, kun huomasin päivittäväni kännykän ruutua katsomatta edes ruutuun päin. Varsinainen rotta laatikossa.

Pari viikkoa sitten aika tuntui viimein kypsältä. Vedin henkeä – ja poistin tilini käytöstä. 

Ainakaan vielä en ikävöi takaisin. En, vaikka aikaa on nyt niin paljon, etten välillä tiedä, mihin käyttäisin sen kaiken. 

Olen kuitenkin alkanut harjoitella mitään tekemättömyyttä. Sitä, miten olla, kun tulee tyhjä hetki, jonka ennen olisin täyttänyt somen selaamisella. Ja sitä, mihin asentoon laitetaan toimettomat kädet ja miten käsitellään villisti kaikkiin ilmansuuntiin laukkaavia ajatuksia.

Itse asiassa, kun ajattelen asiaa tarkemmin, päätökseni tuntuu hauskalta ja jännittävältä. Taidan olla uuden seikkailun alussa.

En kuitenkaan tuhonnut tiliä lopullisesti – ainakaan vielä. Takaportti on siis edelleen auki, jos joskus haluan palata takaisin kollektiivisen kaverini luokse. 

Lue myös:

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit