Tupakoinnin lopettaminen suretti ja raivostutti ensin – vasta myöhemmin tulivat ilo ja helpotus

Päivitetty: 30.12.2021 | Julkaistu: |

Lopetin tupakoinnin 28 vuotta sitten. Sitä ennen yritin lukemattomat kerrat. Kaikista yrityksistä – myös viimeisestä – muistan parhaiten, kuinka paljon surin haisevasta tavastani luopumista. 

Petra Lehto

MINULLE kävi, kuten niin monelle 1980-luvulla teini-ikänsä eläneelle ikätoverilleni. Aloitin tupakoinnin, koska kaveriporukassa niin moni muukin aloitti. 

Tupakointi olikin 1980-luvun puolivälissä yleinen pahe myös nuorten keskuudessa: 16-vuotiaista tytöistä tupakoi noin neljännes ja pojista vielä useampi. Vuosikymmeniä myöhemmin, 2020-luvun kynnyksellä, yläkouluikäisistä enää noin 6 prosenttia tupakoi säännöllisesti.

Nykynuoret ovat fiksuja, mutta palataan kuitenkin hetkeksi sinne vähemmän fiksulle 80-luvulle. Oli jännittävää opetella talon nurkalla jotain kiellettyä, vaikka keuhkoissa polttelikin, ja sormet, hiukset ja vaatteet haisivat kauhealle. 

ALUKSI tupakoinnista oli nautinto todella kaukana, mutta kuin varkain siitä silti tuli tapa. Täytyi päästä ”hermosavuille” jonkin dramaattisen tapahtuman (lue: joku ihastui johonkuhun) jälkeen. Oli kokoonnuttava suositun porukan kanssa Norttikukkulalle (tuttavallisesti Norttiskalle), joksi koulumme tupakointipaikka oli nimetty. Oli ehdottomasti tupakoitava, kun kokoonnuttiin suojaisiin kadunkulmiin maistelemaan vanhemmilta pöllittyä pahaa viiniä. Oi nuoruusmuistot! 

Yliopisto-opinnot aloittaessani sama meno jatkui. Tupakkapaikoilla kerrottiin parhaimmat vitsit ja käytiin syvällisimmät keskustelut. Useimmissa baareissa, yökerhoissa ja monissa kahviloissakin sai vielä 1990-luvun alussa tupakoida, joten bileiltoina tupakkaa kului helposti kokonainen aski. Oi haisevat nuoruusmuistot!

Oli jännittävää opetella talon nurkalla jotain kiellettyä, vaikka keuhkoissa polttelikin, ja sormet, hiukset ja vaatteet haisivat kauhealle. 

SITTEN koitti vuosi 1993. Tapasin tulevan aviomieheni, jonka kanssa lopetimme tupakoinnin yhdessä. Myöhemmin kävi tosin ilmi, että hän ei oikeastaan ollut koskaan ehtinyt toden teolla edes aloittaa, mutta oli ajatellut, että ”yhteisen” projektin turvin minun olisi helpompi luopua jo piintyneeksi muodostuneesta tavastani.

Hän oli todennäköisesti oikeassa, mutta helppoa tupakoinnin lopettaminen ei siltikään ollut. Ei sillä viimeisellä kerralla eikä aikaisempina kertoina, jolloin olin aina lopulta päätynyt takaisin vanhaan koukkuun. 

OLIKO epäonnistumisten takana nikotiiniriippuvuus vai kiintyminen vanhoihin tottumuksiin – niihin hermosavuihin sun muihin? Saattoi olla vähän molempia, mutta kaikkein selvimmin muistan, että ajatus vanhan tutun tavan jättämisestä tuntui ennen kaikkea todella surulliselta. 

Kun nyt tumppaan tämän viimeisen tupakan, en enää koskaan, ikinä saa polttaa. Tämä tapa on ollut seuralaiseni jo monta vuotta, mutta sitten siitä pitäisi noin vain luopua? Epäreilua!

Eräänkin kerran muistan, kun tupakkalakon ensimmäisen päivän iltana valmistauduin käymään yöpuulle. Sen sijaan, että olisin iloinnut savuitta sujuneesta ensimmäisestä lakkopäivästä, olin kiukkuinen. Riuhtaisin päiväpeiton sängyltä, heitin sen nurkkaan ja ajattelin, että täysin hukkaan mennyt päivä, kun ei yhtä ainoaa tupakkaa voinut sytyttää. Aamulla tietysti olin iloinen, että olin jaksanut sinnitellä.

Tämä tapa on ollut seuralaiseni jo monta vuotta, mutta sitten siitä pitäisi noin vain luopua? Epäreilua!

VIIMEINEN ja onnistunut tupakoinnin lopettamisyritykseni ei ollut sekään siisti kerrasta poikki -tapahtuma vaan prosessi, joka kesti kaikkiaan puolisen vuotta. 

Aluksi haaveilin intensiivisesti tupakasta joka ikinen päivä ja tein luopumisen surutyötä. Parin kuukauden jälkeen ajatukset helpottivat, mutta vielä kuukausienkin jälkeen sorruin tupakkaan, kahteen tai viiteen, kun tilaisuus teki varkaan. 

Vähitellen nikotiinin kellastuttamat sormeni saivat takaisin terveen värinsä ja savukiehkura haaleni paljain silmillä tuskin nähtäväksi haavekuvaksi jo savuttomaksi julistetun baarin katonrajaan. 

TUPAKOINNIN lopettaminen on todennäköisesti vaikein koskaan aktiivisesti tekemäni elämänmuutos. Aluksi tuntemani suru ja kiukku laantuivat lopulta, ja pitkään olen ollut pelkästään iloinen, onnellinen ja helpottunut, ettei minun tarvitse kiemurrella tupakkakoukussa.

Muutokseen minut siivitti melkoinen onnenkantamoinen – se lopettamaan petkuttanut uusi poikaystävä – mutta ainakin näin jälkikäteen tuntuu, että saatoinpa oppiakin jotain. 

On ensinnäkin tärkeää ymmärtää, että tavastaan luopuva todennäköisesti suree luopumista, olipa kyseessä sitten miten epämiellyttävä tai haitallinen tapa tahansa. Jos tupakka tai viini tai suklaa tai jokin muu aine on ollut arkinen seuralainen, se jättää jälkeensä aukon. Kestää aikansa, ennen kuin aukko täyttyy jollakin muulla, toivottavasti terveellisemmällä, tavalla. 

Toiseksi harva elämänmuutos onnistuu kertarysäyksellä. Kuten myös elämänmuutoksen asiantuntija, professori Katy Milkman muistuttaa uutuuskirjassaan How to Change – The Science of Getting from Where You Are to Where You Want to Be, muutosta ei edes pitäisi ajatella asiana, joka tapahtuu kerran. Sen sijaan kyseessä on prosessi, jossa välillä onnistutaan ja välillä kompuroidaan. Ja yritetään aina vain uudestaan. 

Harva elämänmuutos onnistuu kertarysäyksellä.

Kolmanneksi mikään muutos ei todennäköisesti koskaan ole ihmekikka, jonka myötä koko elämästä tulee kuin ihmeen kaupalla onnellisempaa ja tyydyttävämpää tai peräti lähes täydellistä. 

MONI asia voi olla muutoksen jälkeen toisin ja elämänlaatu huimasti entistä parempi, mutta vaikka laihtuisit puolet painostasi tai laittaisit korkin lopullisesti kiinni, elämä jatkaa silti vääjäämättä omaa välillä toivottoman sotkuista kulkuaan.

Tunteetkin on edelleen tunnettava – ja nyt ilman tuttua turvariepua. 

Jos suunnittelet elämänmuutosta, toivotan sinulle onnea matkaan – ja lempeyttä itseäsi kohtaan, koska välillä kuitenkin tulee takapakkia.

Tupakoinnin haittoja aivoille
Tupakointi saa aikaan kemiallista nautintoa, joka koukuttaa, muuttaa aivojen rakennetta: syntyy uusia nikotiniireseptoreita, jolloin aivot alkavat vaatia suurempia annoksia nikotiinia. Tupakointi kasvattaa riskiä sairastua muistisairauteen. Kasvattaa aivoinfarktin riskin 2–9-kertaiseksi. Verisuonten supistumisen vuoksi voi aiheuttaa aivoverenkierron häiriöitä (Lähde: Aivoliitto)

Lue myös:

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit