Riittämätön itsekontrolli: Tunnelukko, joka johtaa epämukavuuden välttelyyn

Viimeksi päivitetty: |

Riittämätön itsekontrolli on tunnelukko, joka näkyy hankaluutena saavuttaa tavoitteita. Myös mielihalujen vastustaminen on vaikeaa. 

Mikä on riittämättömän itsekontrollin tunnelukko?

Riittämättömän itsekontrollin kanssa kamppaileva pyrkii usein välttelemään kaikenlaista epämukavuutta. Se näkyy esimerkiksi ristiriitatilanteiden ja erimielisyyksien tai fyysisten ponnistelujen väistelemisenä.

Tylsä työ ovat myrkkyä, minkä vuoksi työtehtävien hoitaminen jää monesti puolitiehen. 

Itsekontrolli auttaa ihmistä pysyttelemään kohtuudessa. Jos sitä on vain vähän, myös erilaiset nautintoaineet – herkut, päihteet, tupakka – vievät helposti mennessään. 

Voimakkaat tunteenpurkaukset voivat niin ikään olla tavallisia riittämättömästä itsekontrollista kärsivälle, sillä hänen kykynsä käsitellä turhautuneisuuden tunteita on rajallinen. 

Riittämättömän itsekontrollin tunnelukon ja epävakaan persoonallisuushäiriön välillä on huomattu yhteys.  

Miten riittämätön itsekontrolli näkyy jokapäiväisessä elämässä?

Tunnelukoista kärsivä käyttää arjessaan erilaisia selviytymismekanismeja, jotka toimivat hetkellisinä laastareina, mutta ajan kanssa saattavat sitoa tunnelukkoon entistä tiukemmin. 

Selviytymismekanismit ovat kolmenlaisia. Riittämättömän itsekontrollin tunnelukostakin kärsivä voi joko 1) antautua tunnelukolleen, 2) vältellä tai 3) ylikompensoida sitä. 

Kun vähäisestä itsekontrollista kärsivä antautuu tunnelukolleen, hän käyttäytyy juuri niin kuin hänen oletetaan käyttäytyvän. Rutiininomaisissa tehtävissä hän heittää hanskat tiskiin heti, kun kyllästyminen iskee. Kaupan karkkihyllyillä hän ei edes harkitse houkutusten vastustamista vaan lappaa ostoskärryyn kaikkea, mitä juuri sillä hetkellä tekee mieli. 

Riittämättömän itsekontrollin tunnelukkoaan välttelevä puolestaan yrittää olla hakeutumatta tilanteisiin, joissa itsekuri tulisi tarpeeseen. Hän saattaa näin vältellä töitä, joita epäilee liian yksitoikkoisiksi eikä mielellään ota kantaakseen muitakaan vastuita. 

Jos riittämättömästä itsekontrollista kärsivä ylikompensoi tunnelukkoaan, hän voi päätyä kontrolloimaan käytöstään liioitellun ankarasti: Mistään ei saa koskaan lipsua, jotta elämä pysyisi hallinnassa.

Skeematerapian perustaja Jeffrey E. Youngin kehittämässä tunnelukkotestissä riittämätöntä itsekontrollia kartoitetaan seuraavanlaisten väittämien avulla:

  • Minulla on suuria vaikeuksia lopettaa juomista, tupakointia, ylensyöntiä tai muita haitallisia tapojani.
  • En pysty pakottamaan itseäni suorittamaan loppuun rutiininomaisia tai tylsiä tehtäviä.
  • Usein sallin itseni hetken mielijohteesta ilmasta tunteeni tavalla, jonka vuoksi joudun pulaan tai päädyn satuttamaan muita ihmisiä.
  • Jos en saavuta tavoitetta, turhaudun ja luovutan helposti. 
  • Minun on vaikea luopua välitöntä mielihyvää tuovasta asiasta saavuttaakseni pitkän tähtäimen päämäärän. 
  • Kun suutun, minun on usein vaikea hillitä itseäni. 
  • Teen monesti liikaa kaikkea sellaista, josta tiedän koituvan minulle haittaa. 
  • Tylsistyn erittäin helposti. 
  • Kun jokin tehtävä käy vaikeaksi, en yleensä jaksa sinnitellä ja tehdä sitä loppuun asti.
  • En pysty keskittymään mihinkään pitkiä aikoja kerrallaan. 
  • En pysty pakottaamaan itseäni tekemään asioita, joista en nauti, vaikka niistä olisi minulle hyötyä. 
  • Menetän malttini pienimmästäkin loukkauksesta.
  • Onnistun pysymään päätöksissäni vain harvoin. 
  • En juuri koskaan onnistu peittämään todellisia tunteitani toisilta, seurasipa siitä mitä hyvänsä.
  • Teen usein impulsiivisesti asioita, joita kadun myöhemmin.

Mistä riittämätön itsekontrolli johtuu?

Tunnelukkojen taustalla vaikuttavat usein lapsuuden täyttymättä jääneet emotionaaliset tarpeet ja monesti myös muunlaiset vaikeat ja vahingoittavat kokemukset.

Riittämätön itsekontrolli kehittyy usein perheissä, joissa yhteistyötä, lupausten pitämistä tai pitkän tähtäimen suunnitelmia ei arvosteta. 

Vanhemmat saattavat olla liian sallivia ja itsekin houkutuksiin helposti sortuvia. Itsekontrollin merkitys ei näy puheissa eikä teoissa.  

Voiko itsekontrollia harjoitella?

Tunnelukot ovat ihmiselle selviytymiskeinoja, joihin hän on turvautunut koko elämänsä. Siksi kaikki tunnelukot – myös riittämätön itsekontrolli – istuvat tiukassa. Itsekontrollia voi silti harjoitella myös aikuisiällä. 

Harjoittelu kannattaa aloittaa omiin tunnelukkoihinsa tutustumalla, sillä ilman tietoa ei voi muuttua. Evermindin tunnelukkotestin avulla saat selville, kuinka suurta osaa riittämättömän itsekontrollin tunnelukko näyttelee omassa elämässäsi.

Toiseksi anna arjen tilanteiden opettaa. Kun seuraavan kerran tunnet vastustamatonta halua jättää umpitylsä tehtävä sikseen, yritä jatkaa pieni askel kerrallaan. 

Jos esimerkiksi kaappien siivous uhkaa tyssätä ensimmäisen jälkeen, kokeile jos sittenkin raivaisit vielä toisen – yhden vain. Jos tenttiin lukeminen uhkaa sakata ensimmäisen kirjan puoliväliin, sinnittele kuitenkin vielä yksi sivu tai luku. Tuntuu tietysti raivostuttavalta, mutta turhautumisenkin tunteisiin voi siedättyä vähän kerrallaan.  

Jos kaupan herkkuhyllyjen houkutuksia on mahdotonta vastustaa täysin, yritä valita vähemmän tai pienempi. Voisiko suklaan himo talttua pienellä patukalla jättilevyn sijaan? Riittäisikö saunaan olut tai kaksi kokonaisen pakin sijaan?

Tunnelukkoja voidaan työstää myös psykoterapiassa, mutta riittämättömästä itsekontrollista kärsivällä voi olla vaikeuksia sitoutua pitkäjänteisyyttä vaativaan prosessiin. 

MIKÄ ON TUNNELUKKO? ”Tunnelukko eli skeema on lapsuudessa tai nuoruudessa alkunsa saanut ja aikuisuudessa ihmistä itseään sekä hänen ihmissuhteitaan vahingoittava laaja ja läpitunkeva muistojen, tunteiden ja fyysisten tuntemusten kokonaisuus.”
– psykoterapeutti Jeffrey E. Young, skeematerapian perustaja

Riittämätön itsekontrolli tunnelukko
LÄHTEET

Young, J. E., Klosko, J. S. & Weishaar, M. E. (2003). Schema Therapy. A Practioner’s Guide. New York: The Guilford Press. 

Young Schema Questionnaire

schematherapy.com

Artikkelin kuva: Sammy Williams / Unsplash

Muut tunnelukot:

Tutustu myös:

Kommentit ennakkomoderoidaan eli julkaistaan vasta sen jälkeen, kun toimitus on ne ensin hyväksynyt.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit