Läheisriippuvuus on mielentila – näkyväksi se tulee suhtautumisessa elämään ja toisiin ihmisiin
Läheisriippuvuus terminä herättää monelle mielikuvan läheisensä vuoksi uhrautuvasta ihmisestä. Ilmiössä on kuitenkin kyse jostain paljon laajemmasta.
Läheisriippuvuus terminä herättää monelle mielikuvan läheisensä vuoksi uhrautuvasta ihmisestä. Ilmiössä on kuitenkin kyse jostain paljon laajemmasta.
Herkkuja ja eineksiä syövät vain itsekurittomat laiskiaiset. Ei aivan. Ultraprosessoituun ruokaan voi jäädä koukkuun kuka tahansa, koska niin on tarkoituskin.
Pirtelö, smoothie tai sosekeitto on kiireisen syöjän pelastus. Jos ruoan kuitenkin nauttii vain nestemäisessä muodossa, sillä voi olla turmiollisia seurauksia aivoille.
Vaativuuden tunnelukko piirtää yhtäläisyysmerkit ihmisen ja hänen suorituksensa välille. ”Olen vain niin arvokas kuin viimeisin täydellinen suoritukseni”, on vaativan tyypillinen ajatus.
Yli miljoonan ihmisen terveystietoihin perustuva tutkimus on tunnistanut 178 masennukseen yhteydessä olevaa geenivarianttia. Tutkimus vahvistaa osaltaan näkemystä masennuksesta kaikkea muuta kuin yksiselitteisenä sairautena.
Häpeä saa ihmisen piiloutumaan, mutta toisaalta hyökkäämään niin itseä kuin muita vastaan. Tähän ristiriitaan kiteytyy häpeän sietämättömyys.
Rakkaustesti paljastaa, oletko ihastunut – ja kuinka perinpohjaisesti. Vastaa 9 kysymykseen ja selvitä hullaantumisesi aste.
Hylkäämisen tunnelukko eli skeema on yksi voimakkaimmista ja vahingoittavimmista tunnelukoista. Miten se syntyy? Mitä se saa aikaan? Voiko siitä päästä eroon?
Huijarisyndrooma on ilmiö, josta kärsivä tuntee itsensä riittämättömäksi teeskentelijäksi, joka ei oikeasti osaa niin paljon kuin vaikuttaa osaavansa. Podetko sinä huijarisyndroomaa? Tee testi ja ota selvää!
Voiko läheisyyden syntymistä kahden ihmisen välille hoputtaa? Onko olemassa keinoa, jolla ihmiset voitaisiin saada ystävystymään keskenään tai peräti rakastumaan toisiinsa?
Ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että asiat paranevat lisäämällä niihin jotain eikä siksi huomaa, että lopputuloksesta voisi tulla parempi ottamalla kokonaisuudesta jotain pois.
Ashwagandha on perinteinen rohdoskasvi, jonka stressiä ja ahdistuneisuutta alentavasta vaikutuksesta on alkanut kertyä varovaisen toiveikasta tutkimusnäyttöä. Lisää tutkimusta kuitenkin tarvitaan.
5-HTP eli 5-hydroksitryptofaani on elimistön tuottama serotoniinin esiaste. Luontaistuotekaupoista ja apteekeista reseptittä saatavaa valmistetta käytetään muun muassa masennusoireiden hoitoon. Mitä tutkimusnäyttö sanoo aineen tehosta?
Huijarisyndrooma on ajatusvääristymä, joka saa ihmisen uskomaan, että oma osaaminen on pelkkää teatteria. Kun joku vähän rapsuttaa, paljastuu kauhea totuus: pinnan alla lymyileekin osaamaton tomppeli.
Tunnelukot ovat lapsuudessa opittuja haitallisia kokemisen ja tuntemisen tapoja, jotka voivat hankaloittaa elämää aikuisiällä monella tavalla. Mitkä ovat sinun hallitsevat tunnelukkosi? Ota asiasta selvää tekemällä tunnelukkotesti.
ADHD on vahvasti periytyvä oireyhtymä, mutta myös ympäristötekijöillä on vaikutusta. Yleensä lapsuudessa diagnosoitava häiriö voi hankaloittaa päivittäistä elämää monin tavoin. Iän ja aivojen kypsymisen myötä oireet monesti helpottavat.
Oksitosiini hyrrää, kun halataan. Se tunnetaan rakkaushormonina, mutta sen vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle.
Onnellisuus on taito, jota voi opetella. Tähän tulokseen on tultu tuoreessa italialaisen Trenton yliopiston tutkimuksessa.
Miten havaitsemme asioita ympäristöstämme? Miten painamme ja palautamme havaitsemiamme ja oppimiamme asioita mieleemme? Miten aivomme käsittelevät vastaanottamaansa tietoa? Mitkä asiat vaikuttavat kykyymme oppia? Miten ihmisen vanheneminen vaikuttaa tuohon kaikkeen?
Painopeitto on unitietoisen viimeisin hittituote. Mainospuheissa sen kehutaan auttavan unettomuuteen, rauhoittavan, lievittävän stressiä ja vähentävän ahdistuneisuutta. Mihin väitteet perustuvat? Löytyykö niille tieteellistä tukea?
Flirttailu on silmäniskuja, hipaisuja ja kehuja. Sitä on toisen vitsille nauraminen ja viipyilevä katsekontakti. Sen tietää, kun sen näkee. Vai mitä sanoo flirttiin perehtynyt viestinnän tutkija?